Tässä on ollut hieman isompi paussi blogi kirjoituksissa.
Nyt on ollut semmoinen poikkeava toukokuu ja näyttää kesäkuukin jatkuvan samalla kaavalla.
Paljon murhetta ja taasen murhetta.
Mutta toivottavasti näistä selviää taas entistä vahvempana ja onnea tulee sitten, kun on tullakseen oikein roppa kaupalla.
Tästä jutusta tulisi todella pitkä, jos teille alkaisin kaikki sairaskertomukset selittelemään, niin kerron vain päällisin puolin asioista.
Täällä tosiaan viisi eri ihmistä on nyt reissannut sairaalassa ja osa on siellä vieläkin.
Paljon jatko operaatioita on ainakin kolmelle vielä tulossa, joten jännitystä elämään riittää.
Yksi pois menokin tuli tähän samaan syssyyn.
Että on täällä koiteltu, mutta tuhkasta noustaan kuin fenix lintu.
Elämän on vain jatkuttava ja muistellaan sitten joskus tätä hässäkkä kevättä, kun siihen on enemmän resursseja.
Nyt mennään tällä kapasiteetillä, mikä on ja päivä kerrallaan.
Paljon on ruokia mennyt ja tullut. Kuvia otettu ja osasta en edes muista mitä on ruokiin tullut laittaneeksi, mutta eiköhän tämä tästä 🙂
Revitystä kuivista ruisleivän rinkuloista tuli tehtyä pizzaa viime viikolla.
Tomaattimurskaa pohjalle, joka haarukalla hieman murskasin ja kebabsuikaleita pinnalle ceddar-sulatejuustoa päälle ja loput juustoraasteet sekä mozzarella siivuina.
Basilikaa sekä valkosipulimurskaa pintaa ja uunia kohti.
Tuli kyllä herkullista, iltapalaa koko perheelle.
Toivon, että sairaudet helpottavat perhepiirissä <3t. Salima
TykkääTykkää
Voi kiitos Salima. Eiköhän tämä ala tästä pikkuhiljaa helpottamaan.Ihanaa kesää sinulle.
TykkääTykkää
Kiitos. Voimia sinne arjen pyöritykseen ja ihanaa kesää myös teille :)t. Salima
TykkääTykkää
Toivon, että sairaudet helpottavat perhepiirissä <3t. Salima
TykkääTykkää
Voi kiitos Salima. Eiköhän tämä ala tästä pikkuhiljaa helpottamaan.Ihanaa kesää sinulle.
TykkääTykkää
Kiitos. Voimia sinne arjen pyöritykseen ja ihanaa kesää myös teille :)t. Salima
TykkääTykkää