Arkisto

Monte Criston leipävuoka

Hyvää uutta kaunista päivää teille kaikille.
Täällä taivas on vielä niin arvoituksellinen. 
Toisella puolen taivaanrantaa on synkkää sademaista tummaapilvilauttaa, kun taas toinen puoli on pilvetön ja aivan heleä.
Ota tästä nyt sitten selvää mimmoinen aamu tästä on oikein tulossa.
No, sitä odotellessa alan valmistelemaan tämän päivän ruokaa kanakeittoa.
Sitä ennen kerron teille herkutteluistani eilen illalla.
Välillä vain on saatava oikein kunnon pläjäys mättöruokaa ja sitä siis tarjoilen teille tällä kertaa.
Jääkaappi huutaa tyhjyyttää tai onhan siellä vaikka mitä esim. huomisen päivän ruokatarpeet sekä tämän päiväistä makaronilaatikkoa.
Mutta nyt teki mieli jotain syntistä ja herkullista.
Mietin ja mietin asiaa…
Kerrosleivät tuli mieleen paistettuna pannulla….
Siitä tämä iltapalamme eilisillalle kehkeytyi, Monte Criston leipävuoka.
Siis hieman kevyempi versio paistinpannulla tehdystä sandwichistä.
8 paahtoleipää
8 palvikinkkuviipaletta
n. 200 g juustoraastetta
2/3 dl täysmaitoa tai kermaa
2 kananmunaa
1/2 rkl sinappia
1 valkosipulinkynttä
1/2 tl ruususuolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
1/2 tl rosmariinia
(Minä olin vain hieman laiskalla päällä tätä ruokaa valmistaessani ja en sitten raastanut enempää juustoa kun mitä minulla oli valmiina (3 dl).
Siivuttelin siis leivän väliin oikein kunnon siivut oltermannia isosta juuston palasta jääkaapista.
Että tämmönen laiskimus täällä 😂 tällä kertaa)
Lado vuoan pohjalle puolet paahtoleivistä.
Laita leivän päälle palvikinkkusiivu ja kinkkusiivuun päälle juustoraastetta reilulla kädellä (noin 3 dl).
Laita juuston päälle kinkkusiivu ja toinen leipä.
Sekoita kananmuna, kerma, sinappi, loppu juustotaaste sekä mausteet sekaisin ja kaada seos leipien päälle.
Laita vuoka uuniin 200 asteeseen noin 20 minuutiksi.
Tarjoile nämä herkulliset leivät salaatin kanssa.
Täytyy kyllä sanoa, että meni herkutteluruoka aivan nappiin.
Salaattia nyt en kerennyt jääkaapista ottaa edes esille, kun tämä iltapala meni jo ääntäkohti.
Herkullista elämää.
-Tupu-

16 vastausta artikkeliin “Monte Criston leipävuoka

  1. Voi kiitos Päde. Mukavaa, että löytyi taasen kokeiltava resepti.Tämä on kyllä niin herkkua, että kannattaa ehdottomasti kokeilla.

    Tykkää

  2. Nam mitä herkkua olet taas loihtinut!💖 menee aivan varmasti testiin Meillä! Perheemme Miehet arvostavat just näitä tämmöisiä iltapaloja😁

    Tykkää

  3. Voi kuinka ihana kuulla, että resepti innostaa. Tämä on kyllä niin herkullista.ja kielen vievää.Mukavia herkuttelu hetkiä Monte Criston kanssa.

    Tykkää

  4. Voi kiitos Päde. Mukavaa, että löytyi taasen kokeiltava resepti.Tämä on kyllä niin herkkua, että kannattaa ehdottomasti kokeilla.

    Tykkää

  5. Nam mitä herkkua olet taas loihtinut!💖 menee aivan varmasti testiin Meillä! Perheemme Miehet arvostavat just näitä tämmöisiä iltapaloja😁

    Tykkää

  6. Voi kuinka ihana kuulla, että resepti innostaa. Tämä on kyllä niin herkullista.ja kielen vievää.Mukavia herkuttelu hetkiä Monte Criston kanssa.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s