Hoidokit & ruokalistat · Hyvää oloa

Onni viikonloppua ja onnea

Uusi viikko on taasen alkanut ja lapset sylissä on vaan vaihtunut.
Viime viikonloppuna oli taasen ihana Onni-poika meitä ilostuttamassa.
Lauantaina aamusella lähdimme hakemaan Onnia ja samalla otimme myös Mumskunkin kyytiin.
Lauantaina pidimme siis minun lapsilleni ja heidän puolisoilleen sekä Mumskulle ja karvalapsenlapselleni Klaussille (tanskandokki pentu) ”perhepäivän”. Ruokaa, jutteluja ja hyvää seuraa siis se tunne, kun kaikilla on hyvä olla ja kaikki otetaan huomioon.

Onnin kanssa on tottunut todella hyvin meille.
Oli ihanaa hakea poika, kun heti tavatessa sai haleja sekä hymyjä osakseen.
Oli meillä omat hassut hetkemmekin, kun vaihdoin Onnin vaippaa sylissäni nojatuolissa ja yhtkkiä jotain lämmintä alkoi tuntua omassa sylissäni.
No, nyt on sekin koettu, että joku toinen pissaa minun housuuni.
Siitäkin selvittiin huumorilla ja toiselle vaihdettiin vaippaa ja toiselle housuja.

Tällä viikolla tulee meille Murun kanssa puoli toista vuotta täyteen yhteistä taivalta ja siihen kuuluu niin paljon kaikkea…
Mietin tässä tänään, että ilman Murua ei olisi sunnuntai lounaita Murun pojan kanssa, eikä Onnia sekä rupatteluja Mutsin kanssa ym. ihania hetkiä.
Saan olla niin onnellinen mulla on kaikki…
Muru, Cassu-kissa ja Otto-koira, siis mitä tässä voisi enään toivoa.

Et ole rikas ennenkuin sinulla on jotain
mitä rahalla ei voi ostaa.
-Tupu-

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s