Voi kauhistus enään puolitoista viikkoa ja meillä on muutto edessä.
Eilen nuorimmainen tyttäristä oli auttamassa pakkaamisessa ja veimme kaksi lastia tavaraakin uudelle asunnolle.
Meillä oli Ottokin mukana ensimmäisen kerran uudella asunnolla ja olihan se kieltämättä uusi kokemus Otolle, hissi ja viides kerros. Kestää se hetken aikaa Oton totutella uuteen asuntoon, mutta eiköhän se siitä kun kaikki tavarat ovat paikoillaan ja tutut ihmiset sekä Cassu on paikalla.
Päätin, että ruokalistat ovat tältä vuodelta suunniteltu ja ensi vuonna sitten uusin kujein kaikkea uutta kohti.
Hieman minua kyllä jännittää kuinka tämän muuton kanssa oikein käy, kun tavaraa tuntuu olevan joka paikassa aivan liikaa ja esim. kaksosten rattaat eivät vain yksinkertaisesti mahdu meidän uudessa asunnossa edes pyörävaraston ovesta sisään saatikka hissillä meille asuntoon vietäviksi.
No, toivottavasti näihin kaikkiin kysymysmerkillä oleviin asioihin löytyy vielä jonkinlainen vastaus tai olemme aivan hukassa.
Minä olen juurikin sellainen miettijä ja stressaaja, että näille ongelmille olisi parempi saada mitä pikemmin ratkaisu.

Valmistimme tyttären kanssa maittavan kebabsalaatin muutto puuhien lomassa.
Tytär leikkeli salaatit ja minä keitin pastan sekä paistoin kebabhässäkän.
Teimme kaksi versiota salaatista, koska Murulle valmistettiin oma salaatti gluteenittomalla pastalla.
n. 4 dl kypsää pastaa
400 g kebablastua
1 sipuli
n. 300 g pastatomaattikastiketta
1 paprika
3 pepperoonia
salaatti
pieni punasipuli

Keitä pasta paketin ohjeen mukaan.
Paista pannulla kebablastut sekä sipuli silppu ja kaada joukkoon tomaattikastike.
Leikkele salaatti ainekset haluamasi kokoisiksi paloiksi ja sekoita ne kypsän pastan sekä kebab hässäkän kanssa sekaisin.
Anna salaatin makustua hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.

Hymyile -Se hämmentää muita. -Tupu-
Kirjoita oikein – se miellyttää muita
-Sami
TykkääTykkää