Gluteenitonta · Hyvää oloa · ruoka

Perinteinen joulusinappi

Onpas Tupun tuvassa on nyt semmoinen hyvän mielinen tohina päällänsä, joulu tulee aivan omalla painollaan, vielä viikko sitten asuimme vanhassa asunnossa ja jännitin kuinka kaikki muutto oikein tulee onnistumaan.

Samoin jännitin joulua ja sen läheisyyttä…
Sitä, kuinka kaikki menee, vai meneekö mikään mitenkään?
Taasen niinkuin aina ennenkin kaikki tuppaa suttaantumaan lopuksi hyvin.
Stressi alkaa pikkuhiljaa laueta ja saa viettää sitä mun omanlaista joulua eli omat rakkaat tulevat tänään tänne ja pidämme levyraatia sekä nautimme yhdessä olosta.
Joku ehkä sanoisi tätä meidän joulua hieman erikoiseksi jouluksi, mutta tämä on niin meidänlainen ihana JOULU,
juuri sellaisena jona sen haluankin viettää.


Tuntuu silti niin hyvältä, kun lapset sekä muutkin kyselevät, että saahan tänä jouluna taasen sitä ja tätä tuttua joulu juttua syötäväksi.
Tämä meidän perheen joulusinappi tuntuu olevan se jokaisen haluama ja toivoma lahja paketti.
Ehkä kuitenkin eniten odotetaan sitä, että onhan meidän kinkku varmasti kuorrutettu juuri tällä perinteiselle sinapilla…
Ja tottakai se on juuri kotitekoisella tutulla väkevällä sinapilla ja tälläkertaa gluteenittomalla korppujauholla kuorrutettu kinkku.

Eilen teimme myös tonttujen touhuja eli teimme ystäville hyvää mieltä ja pienen pieniä yllätyksiä.
Näistä saa aina itsellenikin niin hyvän mielen.

Mikä ihaninta niin tämän sinappini ohjeen on antanut minulle ystäväni, jonka sain kaupassa ollessani parikymppisenä tyttösenä töissä ja yhdeksänkymppinen rouva tykästyi minuun ja lopulta ystävyytemme sai sinetin, kun tajusimme, että meillä on sama etu-nimi.
Joulun alla tämä ihanan nainen toi minulle tämän sinapin-ohjeen ja siitä lähtien olen tätä kyseistä sinappia tehnyt.
No, pienen pienellä variaatiolla eli olen puolittanut sokerin määrän.
Muuten ohje on sama minkä silloin nuorena myyjä tyttönä sain.

2 dl sinappijauhetta
1 dl sokeria
5 dl kermaa
2 rkl perunajauhoja
3 kananmunaa
1-2 dl etikkaa/ etikkalientä Esim: suolakurkuista

Mittaa kaikki ainekset paitsi etikka kattilaan.
Kiehauta seos ja vatkaa koko ajan pohjaa myöten, ettei sinappi pala pohjaan ja maistu palaneelle.
Kun sinappi on kiehahtanut eli kerran pulpahtanut, niin nosta kattila kylmään vesihauteeseen jäähtymään.
Lisää etikkaa niin, että sinapista tulee sopivan juoksevaa.
Laita sinappi jääkaappiin maustumaan.

Huom. Jos sinappisi kuitenkin jää liian jäykäksi, (koska sinappi vielä ”vahvistuu niin maultaan kuin olemukseltaankin) lisää silloin etikkaa tai etikkalientä taasen hieman sinapin sekaan ja sekoita kunnolla niin, että sinappi saa taasen hyvän koostumuksen.

Parasta joulussa on...
nauttia joutilaisuudesta, 
luoda oman laatuinen tunnelma,
toivoa pieniä ja suuria toiveita
ja 
uskoa joulun taikaan.
-Tupu-

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s