Arkiruokaa · Cassu-kissa & Otto-koira · Gluteenitonta · Kasvisruokaa · Laktoositon · Penninvenytystä · ruoka

Meksikolainen soijarouhe-papupata

Piristystä ja puhtiapäivääsi.

Tänään heräilin taasen aivan liian aikaisin lauantaiaamuksi ja vapaapäiväkseni,
mutta minkästeet kun unta ei enään tule ja kaikki asiat vain pyörii päässä.
Siispä eihän siinä muu auta, kun nousta sängystä ja alkaa tekemään päivän ruokaa valmiiksi.
Kerkiääpä ainakin makustua kunnolla, kun pata on valmista jo ennen aamu kuutta.


Heräsin neljän aikoihin siihen, että Cassu-kissamme oli löytänyt läpinäkyvän korkin.
Sitä se vei iloisena ympäri huushollia.
Kerran jo nousin ja koitin saada selville mikä melskeen oikein aiheutti, mutta katti peijooni oli minua nokkelampi ja vei korkin omaan kantokassiinsa. No, hetkeen taasen nukuttuani kissalla oli sama meno päällänsä.
Silloin laitoin kattovalon ja aloin tutkimaan tilannetta oikein kunnolla.
Ette kyllä arvaa kuinka me naurettiin M;urun kanssa, kun Cassukin etsi aivan tosissaan mistä yöllinen melske oikein oli peräisin.
Viattomana kissan kehveli seuraili tekemisiäni ja lopulta lötäessäni melskeen syyn se koitti vielä piilottaa korkkia epätoivoisesti.
Koitin vielä laittaa maate, mutta hetken aikaa sängyssä kieriskeltyäni päätin, että nyt tämä on tässä.
Nukutaan sitten päiväunet jos alkaa kovasti päivällä väsyttämään.

Meillä Cassu on jokaisessa jutussa mukana mitä sitten tehdäänkin.
Siispä tämkin papupata ei ilman Cassua olisi valmistunut.
Liottelin papuja ja Cassu makasi läppärini päällä.
Yhtäkkiä hän oli kuonoinensa papuja liottelemassa.
Annoin yhden pavun hänelle lattialle ja se olikin sitten aikasmoista saalistamista.
Papu sai sellaista kyytiä, välillä se lensi ilmassa ja kissa syöksyi innolla perässä.
Olenkin ihmetellyt tätä meidän kissaa, että haluaisikohan sekin alkaa kasvissyöjäksi, kun pavut sekä mustat oliivit ovat sen lempi naposteltavia, vai onkohan se vain niin, että Cassu on niin fiksu ja auttaa meitä pysymään tällä kasvislinjalla.

1/2 punaista paprikaa
1/2 vihreää paprikaa
2 sipulia
2-3 dl soijarouhetta
1 tlk chilitomaattimurskaa
1 prk kidneypapuja
n. 2 dl vettä
2 rkl gluteenitonta soijakastiketta
1 kasviskuutio
1-2 tl ruususuolaa
2 tl ruokosokeria
n. 1 tl rouhittua mustapippuria

Kuullota sipulikuutioita padassa ja lisää joukkoon soijarouhe sekä valkosipuli murska.
Kaada joukkoon myös tomaattimurska sekä mausteet.
Lisää hyvin liotetut pavut sekä paprikat ja anna padan muhiskella kypsäksi noin vartin verran.
Maista pataa ja mausta vielä tarvittaessa lisää.
Tarjoile pata keitetyn riisin kanssa.

Hän ei uskonut vääriin polkuihin.
Sydämen matka oli kuin öinen tähtikartta.
Jokainen umpikuja muodosti ennenpitkää ainutlaatuisen kuvion.
Eikä mikään ollut yhtä sekavaa ja kaunista.
-Tupu-

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s