Arkiruokaa · Gluteenitonta · Hoidokit & ruokalistat · Hyvää oloa · Kasvisruokaa · Keittoruokaa · Laktoositon · Penninvenytystä · ruoka

Porkkanasosekeitto

Me olemme alkaneet lasten kanssa syömään oikein kunnolla kasviksia hoitopäivän aikana.
Eilisellä ruoallakin oli höyrytettyä parsakaalia ja salaattikin tarjolla.
Parsakaalin kanta odotteli sitten jääkaapissa parempia päiviään ja innostuin leikkaamaan sen pieniksi paloiksi ja nakkasin sen eri väristen porkkanoiden kaveriksi sosekeittoon. Sinne pääsi myös yksinäinen iso peruna vihanneslaatikosta.
Mistä lie sinkku peruna meille eksynytkin, vai oliko se Murut teppopsia minulle kuoriessaan viikonloppuna perunoita muusiin.
Tiedä häntä mistä oli yksin jäänyt, mutta paikkansa sekin onneksi löysi.

Pitkästä aikaan liurukin maistui niin hyvälle.
Liuru on Murun sanonta kasvissosekeitoista ja tämä ei siis tarkoita sitä etteikö Muru pitäisi sosekeitoista,
mitä vielä, liurut kun ovat yksi meidän lempiruoistamme.
Porkkanakeittoa ei ollut vaan tullut tehtyä hetkeen aikaan, kun punajuurikeitto on jotenkin vienyt meidän kumpaisenkin sydämmen.

500 g porkkanoita lanteiksi leikattuna
1 sipuli
1 peruna
1 parsakaalin varsi
2 valkosipulinkynttä
n. 7 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 tl timjamia
1 tl herbamarea
1 dl laktoositonta ruokakermaa
2 rkl koskenlaskia voimaksta

Pilko kasvikset pieniksi ja laita ne kattilaan kaada sinne vesi ja pilko kasvisliemi muruiksi kattilaan.
Mausta ja kiehauta keittoa niin kauan, että kaikki kasvikset ovat kypsiä.
Soseuta keitto ja lisää joukkoon vielä ruokakerma sekä pieniksi murustettu sulatejuustoa.
Kiehauta vielä keitto niin, että sulatejuusto sulaa keiton joukkoon.
Nauti keitto lusikallisella smetanaa.

Koti on siellä,
missä joku on läsnä.
Ei ainoastaan paikalla.
-Tupu-

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s