Täällä vietetään leppoista sunnuntai-iltaa Murun kanssa.
Iltateet höyryää kupissa ja juustoleivät laitoin mikron kautta teen kaveriksi.
Olen tuossa tehnyt ensi viikolle kauppaan tilausta.
Olen nyt kiikun kaakun, että tilataanko tavarat suoraan kotiin, vai haemmeko itse kaupan noutopisteestä.
Olen nyt taasen tullut siihen tulokseen, että toinen kauppa kerroistamme viikolla saa olla tilaus ostot.
Näin saadaan yksi ilta vapaaksi viikolla.
Nykyään kun olen taasen alkanut käydä uimassa sekä keskiviikkoisin taloyhtiön lenkkisaunassa alkaa iltapäivät olla sen verran tiiviisti puukattuja, että pieni vapaa.ilta tekee ihan hyvää.
Aletaankohan tällä tulla vanhoiksi, kun nämä koti-illat vetävät niin puoleensa.

Meillä on tänään ollut Murun poika ja Mutsi syömässä ja kaffeella.
Nyt on jääkaappi pullollaan ruokaa, ei tarvitse puoleen viikkoon valmistella minkänlaista ruoan puolta.
On aikas mukava tunne, kun voi vain olla möllöttää.
Olenkin tässä tehnyt silhuettiristikoita ja lenkittänyt Ottoa iltapäivän.
Minä tykkään valmistaa aina viikonloppuisin isoja annoksia ruokaa ja sitten viikolla syömme keitoksia sekä muita pöperöitä pois jääkaapin uumenista.

1 parsa
1 rkl öljyä
1 tl paprikajauhetta
1 tl mustapippuri rouhetta
1 tl sormisuolaa
Leikkaa parsan kukinnot ja laita ne kulhoon.
Lisää mausteet ja öljy.
Sekoittele parsankukinnot mausteseoksessa ja laita uunipellille leivinpaperin päälle.
Paista parsija uunissa 220 asteessa noin 15 minuuttia.
Parsakaali on yksi herkkujen herkku ja varsinkin tämä paahdettu versio on minun maun mukainen.
Voit halutessasi lisätä lämpimien parsojen päälle parmesaania tai jos haluat kevyemmän version sitruunan mehu tai soija antavat tälle lisukkeelle oivasti makua.

Sinulle on annettu vain pieni ripaus hulluutta. Älä hukkaa sitä. Robin Williams -Tupu-