Arkiruokaa · Cassu-kissa & Otto-koira · Hoidokit & ruokalistat · Hyvää oloa · Koti · ruoka · Salaatti

Punaviinietikka-vinegrette

Paljon iloa ja hymyä päivääsi.
Minulla on tänä viikkona oikea odotusten viikko.
Eilen illalla tuli lopultakin kauan odottamani viesti.
Postissa odottaa minua kirja paketti.
Paketissa pitäisi olla tämän vuoden uutuus kirjoja, keittokirjasta lasten kirjoihin yms.
Toinen odotuksen aiheemme on uusi kissamme Gini, jonka haemme kotiin perjantaina heti hoidokeiden lähdettyä.
Meille on siis tulossa jännittävä viikonloppu.
Kuinka Cassu ja Otto ottavat vastaan uuden kissan?
Kissa on samasta kissalasta kuin Cassukin eli veli-poikaa odotellaan.
Kuuleman mukaan tämä uusi tulokas onkin sitten hieman Cassua vilkkaampi tapaus.
No, sen näkee sitten, kun kotiutuu meille ja meidän tapoihimme ja kuinka Cassu sekä Otto koulii uutta tulokasta,
mutta kuulumisia toki kirjoittelen teille viikottain.

Kerroinkin jo teille, että viikonloppumme oli mukavan vilkas ja ruokaakin tuli tehtyä oikein roppa kaupalla.
Lihapataa, nachovuokaa sekä makaronilaatikkoa, mutta yhden yhdestäkään ruoasta ei ole kuvia.
Ainoa viikonlopun tekeleistä eli punaviinietikkaisen-vinegreten sain kuvattua, eikä nämäkään kuvat ole mitään priimatavaraa, mutta näillä nyt mennään.

1 pieni punasipuli
2 tl sinappia
2 tl juoksevaa hunajaa
ripaus mustapippuria
ripaus sormisuolaa
1 dl punaviinietikkaa
2 dl oliiviöljyä

Silppua sipuli pieniksi ja sekoita kaikki ainekset sekaisin.
Anna vinegretin makustua jääkaapissa ennen sen tarjoamista.
Vinegretti säilyy jääkaapissa kaksi viikkoa.

Tärkeämpiä eivät ole isot ilot,
vaan se että saa paljon irti pienestä.
-Tupu-
Arkiruokaa · Gluteenitonta · Hoidokit & ruokalistat · Hyvää oloa · Koti · Penninvenytystä · ruoka

Tonnikala-riisivuoka

Meillä on niin ihana tämä hoitoryhmä.
Eilenkin etsimme Murun kanssa yhtä kaapelia ja siinä kaappeja penkoessamme hoitolapsi tuli luokseni ja sanoi,
että Tupu on niin mukava, johon minä, että miksi?
No, siksi kun olet hyvä etsimään.
Kaapelia ei meiltä löytynyt, mutta sainpas iloisen mielen.
Illalla lähdimme kyseistä kaapelia metsästämään Murun entisestä asunnosta ja sieltähän se sitten löytyi.

Tänään taas toinen hoidokeista ilmoitti, että hän sitten niin tykkää tulla Tupulle hoitoon.
Eihän tässä voi olla muuta kun oikein tyytyväinen työhönsä ja lapsiin joiden kanssa sitä saa tehdä.

Taasen se tapahtui eli toisen kerran tällä viikolla minulle kävi niin, että joudun soveltamaan ruokalistaa.
Ruokalistassa lukee tonnikalakiusausta, mutta aamusella kun kävin kaksi pakastintamme läpi ei mistään löytynyt perunasipulisekoitusta.
Siispä ei muuta kuin fundeeraamaan, että mitä kummaa tilalle.
Lopulta päädyin tonnikalariisivuokaa jonne halusin laittaa holladeiskastikkeen joukkoon.
Tuli kyllä niin herkkua, että tuli syötyä hieman enemmän kuin oli tarkoitus.

3 dl riisiä
2 tlk tonnikalaa (öljyssä palana)
7 dl kaurajuomaa
2 dl hollandeis valmiskastiketta
n. 2 dl lehtikaalia
1 kevätsipuli
1 dl juustoraastetta
1 rkl tilliä
1 tl sitruunapippuria
1 tl herbamarea
1 tl currya
2 dl ruokakermaa

Sekoita kaikki muut ainekset huolella sekaisin paitsi ruokakerma.
Laita ruoka uuniin paistumaan tunniksi.
Ota sitten vuoka uunista ja kaada vielä joukkoon ruokakerma.
Paista ruokaa uunissa vielä puolituntia.

Laitoin viimeiseksi puoleksi tuntia uuniin myös täytettyjä herkkusieniä.
Meillä ei Muru sienistä perusta, niin minun täytyy aina hieman soveltaa, että saan itselleni herkkuja syötäväksi.

Jos joku näyttää sinulle todellisen värinsä.
Älä maalaa sitä piiloon.
-Tupu-
Iltapala · Koti · leivonta · ruoka

Kebabpiirakka


Hyvää oloa päivääsi.
Täällä ollaan herätty ilolla uuteen päivään.
Eilen saatiin nuorempi tyttäristä meille kyläilemään.
Häneltä kun lähti poikaystävä viikon alussa armeijaan ja unirytmit pääsivät menemään aivan nurinkuriseksi.

Viime viikkko ollaan sitten törsäilty oikein toden teolla.
Kävimme ostamassa Murun kanssa uuden sohvan.
Tämä sohvan osto on ollut jo pitkään haaveena.
Nyt tämä meidän olohuoneen vuodesohva lähtee vierashuoneeseen ja saamme siromman sohvan tänne olohoneen puolelle.

Eilen taas suuntasimme Murun ja Tyttäreni kanssa tietokone ostoksille.
Minun chromebookini kun on oikkuillut viime aikoina siihen malliin, ettei koskaan tiennyt koska se on viimeinen kerta kun sillä kirjoittelee teille. Nyt on sitten uusi Chromebook ja täällä harjoitellaan kosketuslevyn käyttöä.
Minulla kun edellisessä chromessa oli kosketusnäyttö ja opin sen kanssa elämään, niin tämä vie nyt hetken harjoitella taasen selailemaan sivuja eri systeemillä.
Kyllä tämä tästä pikkuhiljaa luonnistuu, mutta kun on kuusi vuotta tottunut vierittämään ja suurentamaan näyttöä sormilla ruudusta käsin ei ihan heti tajua, ettei näyttöä nyt tarvitse hipelöidä.

Meillä oli uutena vuotena tarjolla kebab-piirakkaa ja lupasin sitä tehdä myös tänä viikonloppuna.
Tämä piirakka kun on meidän sakin lempi piirakoita.
Valmistaminenkaan ei paljoa aikaa vie, jos ostaa kaupasta valmiin pizzapohjan sekä tomaattipastakastiketta.

400 g kebablihaa
1 iso sipuli
n. 3 dl tomaattipasta kastiketta
2 rkl basilikaa
2 valkosipulin kynttä

pizza pohja

n. 3-4 dl juustoraastetta
salaattia
kurkkua
tomaattia
kebabkastiketta
valkosipulimajoneesia

Paista pannulla kuorittu sipuli siivu sekä kebabliha.
Sipulin paistuttua lisää joukkoon tomaattikastike sekä mausteet.

Kauli valmis pizzapohjaa vielä hieman ohuemmaksi ja laita se uunipellille leivinpaperin päälle.

Tee salaatti eli leikkaa haluamasi määrä kasviksia sopivan kokoisiksi paloiksi.

Paista pizza pohjaa uunissa 220-250 asteessa noin 10 minuuttia. Varo ettet paista pohjaa liika kovaksi.

Ripottele pohjan päälle puolet juustosta ja kaada päälle kebabseos.
Ripottele kebabin päälle salaatti ja vielä juustoraastetta.
Tursottele kaiken kukkuraksi piirakan pinnalle vielä kebabkastiketta sekä haluamaasi majoneesia tai muuta kastiketta.

Ei tarvitse olla sileä tai ehjä
loistaakseen valoa.
-Tupu-
Arkiruokaa · Kasvisruokaa · Koti · Penninvenytystä · ruoka

Vegaaninen kaalilaatikko

Kävimme eilen ostamassa hoidokeillle uudet rattaat, koska isot kaksostenrattaamme eivät mahtuneet tässä vanhassa talossa oikein mistään ovesta sisälle ja toinen syy oli se, ettei täällä ole oikein säilytystiloja missä pitää näitä tuplarattaita.
Siitä kyllä yllätyin, että brio kaksosten rattaamme ei menneetkään kaupaksi Torissa, mutta onneksi saimme vietyä rattaat kierrätyskeskus-Konttiin.
Nyt meillä on todella simppelit rattaat, jotka menevät pieneen tilaan ja voimme säilyttää niitä täällä kotosalla eteisenkaapissa.
Jännää kuinka paljon rahaa palaakaan näissä muutoissa ja varsinkin nyt, kun muutamme rivitalosta vanhaan kerrostaloon. Mutta kaikista on selvitty pienellä fundeeraamisella ja lopulta kaikki on mennyt parhainpäin. Nämä kaksosten rattaatkin olivat meille jo hieman murheen kryyni ja nyt niistäkin on päästy eroon ja kevyemmät rattaat ovat jo tilalla.

Me rakastamme Murun kanssa kaalia voisimme jopa syödä sitä joka ruoalla.
Meillä on todella usein ruoan lisäkkeenä hapankaalia ja kaaliruokiakin valmistamme ainakin kerran viikossa.
Niinpä nytkin valmistin kaalilooraa oikein ison satsin.

n. 800 g kaalia
2 sipulia
300 g muu-jauhis
1/2 tl valkopippuria
2 rkl meiramia
2 tl ruususuolaa
1 1/2 dl siirappia
1 dl puuroutuvaa riisisä
8 dl kaurajuomaa

Suikaloi kaali ja leikkaa sipuli silpuksi. Hauduta kaalia pienessä vesitilkassa.
Paista muu-jauhis sipulin kanssa pannulla.
Lisää mausteet jauhiksen sekaan.
Valuta kaalista neste pois ja sekoita sitten kaikki ainekset huolella sekaisin.
Kaada seos uunivuokaan ja kypsennä uunissa 175 asteessa noin 1 1/2 tuntia.
Jätä vuoka vielä uuniin jälkilämmölle- Ruoasta tulee sitä mehevämpää mitä kauemmin se saa muhia lämpimässä.
Tarjoile ruoka puolukkasurvoksen kanssa.

Järjetöntä elää niin järkevästi, 
että kaduttaa.
-Tupu-
Hyvää oloa · Koti · leivonta · ruoka

Vesterin mallaslimppu kuivahiivalla

, , ,

Tänään sain vihdoista viimmein sanottua hyvästit entiselle asunnolleni.
Veimme Murun kanssa yhdessä Tampereen keskustaan asuntoni avaimet Ta-yhtiölle.
Olin kyllä iloisesti yllättynyt kuinka sutjakasti asiat hoituivat. Edellisestä muutosta jäi hieman huono fiilis, mutta kyseessä olikin eri asunto-firma, mutta kuitenkin asumisoikeus asunto, kuten tämäkin asuntoni oli.
Nyt kuitenkin näyttää siltä, että asiat luistavat ja kaikki hommat pelittää paremmin kuin hyvin.
Mikä huojentunut tunne, lopulta tämä stressaava elämänvaihe on takanapäin ja saamme kääntää uuden sivun elämässämme sekä aloittaa joulun valmistelut, sen vähän mitä nyt tänä vuonna olemme suunnitelleet.

Eilen aloitin ensimmäiset joululeivonnat,
uunista tuli ulos kolme Vesterin mallaslimppua.
Nämä limput ovat joka jouluinen perinne, jo monia vuosia sitten. Kaikki kunnia tästä ohjeesta kuuluu ystävälleni, joka auttoi minua joulukiireen keskellä ja antoi minulle tämän ohjeen.

Tällä kertaa minulle vain kävi pieni moka kauppareissulla ja hiiva peijakas jäikin kaupanhyllylle.
Ajattelin yrittää ohjetta kuivahiivalla ja totta tosiaan sehän onnistui jopa yli odotusten.
Siispä loppu limput taitavatkin tulla kaikki kuivahiivan voimin tehtyä tälle vuodelle.

1 l appelsiinimehua tai piimää
2 palaa hiivaa tai 3 pss kuivahiivaa
3 dl ruisjauhoja
3 dl leseitä
3 dl mämmi ja leipämaltaita
3 dl siirappia
1 rkl suolaa
n. 8 dl vehnäjauhoja

Siirappi vesiseosta leivän voiteluun

Murenna hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen.Sekoita kaikki ainekset keskenään.
Kaada taikna kolmeen leipävuokaan.
Kohota leipiä 1 1/2 tuntia.
Paista 175 asteessa tunti ja voitele leivät vesi/siirappiseoksella ja paista leipiä vielä puoli tuntia.

Kultaseni, 
uskalla antaa itsesi kokonaisena.
Ihananna, kamalana,
sotkuisena.
Vain silloin voit tietää,
rakastaako toinen sinussa kaikkea.
-Tupu-
Kasvisruokaa · Koti · ruoka · Salaatti

Falapulla salaatti

, , ,

Eilen saimme vihdoista viimmein siivottua edellisen asuntomme, vaikka siivousopeeraatiota monimutkisti perhe, joka on halukas muuttamaan entiseen asuntoomme.
Perheen äiti kysyi minulta, että ovat kiinnostuneita asunnosta ja haluaisivat näyttää asuntoa myös lapsilleen. Suostuin tähän, koska pieneen mieleeni ei voinut tullakaan, että perhe tulee mittanauhoineen asuntoon ja ovat siellä puolitoista tuntia.
Me siinä siivosimme lattioita, joilla lapset ja nämä vanhemmat kuljeksivat.
Voi apua, että mulla meinasi hieman keittää yli…
Kuinka jotkut ihmiset eivät sitten yhtään ajattele toisia.

No, onneksi hyvä ruoka saa mieleni useimmiten palautumaan tuttuun moodiinsa ja sain kuin sainkin hymyn ja hyvänmielen palaavan kroppaani.
Väsymys ja rankka uurastus saavat välillä voiton ja siksi minulla on yleensä jääkaapissa odottamassa joku hyvänmielen herkutteluruoka.
Tällä kertaa olin valmistanut aamusella valmiiksi raikkaan salaatin.

jääsalaattia
keltaista ja punaista paprikaa
kurkkua
keitettyä kanamunaa

Tämän salaatin sekaan paistoin falapaloja (kaupan valmis falafelpyöryköitä).
Mausteenaan chili-korianteri. Tykkäsin todella paljon näiden pullien mausta. Minä kun olen hieman ollut ennakkoluuloinen falafelien suhteen, koska olen kerran saanut ei niin herkullisen kokemuksen,
mutta onneksi Muru osti nämä falafelit ja nyt haluan myös itse koittaa joululomallani valmistaa omatekoisia falafelejä. Nyt tiedätte mitä on joulun ja uuden vuoden välissä blogissa tulossa tarjolle.

Toki jos kasvispyörykät eivät ole päivän sana voit hyvin valmistaa tämän ruoan myös lihapullilla.
Lopuksi vain jotain herkullista salaatinkastiketta koko komeuden päälle ja ääntäkohti.
Takaan ja alleviivaan hyvää on ja kaikki pienet murheet unohtuu,
kun vatsa on täynnä ravitsevaa ja hyvää ruokaa.
Kyllä vain vanha sananlasku parempi ruoka,hyvempi mieli pitää niin paikkansa.

Tehtäväsi on löytää oma maailmasi
ja sitten koko sydämelläsi
antautua sille.
Buddha
Rakkaudella
-Tupu-
Hyvää oloa · Koti

Oma koti kullan kallis

Ollaan niin hyvin kotiuduttu tänne Tampereen Ala-Raholaan.
Tänään onkin viimmeinen päivä, kun käymme Hyhkyssä siivoilemassa.
Poikani tulee meidän kanssa ja sitten käydään jossain syömässä.

Woi ei, sitten se on tämä stressaava muutto ohi ja saa taasen keskittyä arkeen ja tähän uuteen asuntoomme.
Tämä meidän asuntomme on siis kuusikerroksisen talon viidennessä kerroksessa sijaitseva kolmio.
Tykästyimme asunnon selkeyteen sekä ihanan nostalgisuutta huokuvaan tunnelmaan.
Minulle tuli mieleen oma lapsuusaika.
Erityisesti värimaailmat ja maalatut pinnat sekä pienet yksityiskohdat huoneistossa vetivät meitä kumpaakin puoleensa.

Keittiö oli yksi iso plussa koko asunnossa, se on pieni ja kaikki mahdollinmen on aivan kädenulottuvilla.
Minä joka olen aina halunut ison keittiön, olen aivan innoissani tästä pienestä kompakstista sopesta ja
odotan innolla, että pääsen kokkailemaan keitoksia keittiöömme.
(Täytisikönä minun vaihtaa tämä Tupun tupa, johonkin pienempään ja enemmän keittiötämme kuvaavaan blogi-nimeen.)

Asuntoomme kuuluu myös kaksi makuuhuonetta meidän makkarimme sekä vierashuone tai huodokeiden leikki ja nukkumishuone miten sitä nyt haluaakin sanoa.
Nämä huoneet tulevat vielä muuttamaan kesän tullen väritystään ainakin yhdeltä seinältään.
Nyt näet meillä on Tamperelaiseen malliin ”tapparan” väriset huoneet eli meidän makuuhuoneessamme on oranssin värinen tehoste seinä ja vierashuoneessa taas tehosteseinänä on sininen seinä.
Eihän nämä mitenkään haittaa meitä olemmehan me tapparan kannattajia, mutta jotain hieman hillitympää olisi meillä kuitenkin suunnitelmissa.
(Kuvassa oranssi kyllä oikein hyppää silmille, livenä hieman hillitympi.)

Olohuoneemme taas on hillitty ja juuri sitä värimaailmaa mistä itsekin kovasti tykkään. Siksipä tuntui niin hyvältä, kun jo enstiseen asuntoon ostetut verhotkin sopivat kuin nakutettu seinien väriin.

Vielä viimeisenä, mutta ei kuitenkaan vähäisimpänä asunnostamme haluan kertoa teille maisemasta jonka näkee olohuoneemme ikkunasta samoin kuin keitiöstäkin.
Täältä näkee tosiaan pitkälle Pirkkalaan sekä pyhäjärvelle.
Tänä aamunakin joimme aamuteemme keittiön ikkunan vieressä maisemia ihaillen.

Oman kotisi rakastava ilmapiiri on elämäsi perusta.
Dalai Lama
Rakkaudella 
-Tupu-

Rating: 1 out of 5.