Gluteenitonta · Hoidokit & ruokalistat · Laktoositon · leivonta · Penninvenytystä · ruoka

Gluteeniton vuokaleipä

Uusi viikko on alkanut ja kävimme heti aamupuuron jälkeen ulkona.
Ajattelin että pysyisimme kuivenpana jos menisimme ulos heti aamusella, mutta mitä vielä ulkonba oli pelkkää suurta vesilätäkköä.
Tunnin kiipeilimme lumivuorella ja lapiomme vesivelliä paikasta a paikkaan b.
Sisään päästessä sai kaikki vaatteet laittaa kuivumaan, että pääsisimme vielä iltapäivälläkin ulos leikkimään.

Hetinmiten sisälle tultua aloin leipomaan Murulle leipää.
Viikonlopun aikana oli kaikki gluteeniton leipä syöty. Riisikakkuja kyllä olisi vielä ollut, mutta ne on niin hyvä hätävara kaapissa odottamassa pahempia hetkiä.
Ne, pahemmat hetket ovat niitä kun leipä loppuu ja olen niin laiskalla päällä etten viitsi alkaa leipomaan tuoretta leipää.

4 dl kädenlämpöistä laktoositonta maitoa
1 tl psylliumi-jauhetta
2 rkl siirappia
1 tl ruususuolaa

1 pss kuivahiivaa
4 dl gluteenitonta jauhoseosta
3 dl gluteenitonta kaurahiutaletta
1/2 dl juoksevaa margariiniä tai öljyä


Lämmitä maito mikrossa tai liedellä kattilassa.
Lisää psyllium-jauhe sekä siirappi ja suola.
Sekoita nesteseosta hyvin ja anna sen sitten tekeytyä ainakin viisi minuuttia.
Sekoita kaikki kuivat ainekset yhteen ja kaada nesteseokseen samoin öljy.
Sekoita vain sen verran, että kaikki ainekset sekoittuvat hyvin.
Taikinasta jää löysä, mutta näin saat pehmeää ja herkullista leipää tarjolle.
Kaada taikina uunipellille leivinliinan päälle ja lastaa tai lusikkaa apuna käyttäen tasoita leivästä noin 2 cm paksuinen leipä.
Anna leivän kohota pellin päällä noin 30 minuuttia.
Paista leipä uunissa keskitasolla 225 asteessa 15 minuuttia tai kunnes pinta saa kauniin kullan keltaisen värin.

Elämääsi ei määrää ulkoiset olettamukset,
vaan ne ajatukset jotka pyörivät mielessäsi.
-Tupu-
Cassu-kissa & Otto-koira · Gluteenitonta · Hyvää oloa · Iltapala · ruoka

Lämpimät leivät

Ah, mikä ihana viikonloppu.
Meille tuli eilen kissanpentu, saman rotuoinen kissan vesseli, kuin Cassukin eli Turkin angora.
Olimme miettineet päämme puhki, kuinka kissat ja Otto-koira reakoivat ensi kertaa toisensa nähdessään.
No, emme kyllä osanneet millään aavistaa, että kissat olivat heti ylimmät ystävät.
Meillä on mammuttu toisiinsa kietoutuneina ja minnekkään ei mennä ilman toista ja Otto on niin onnellinen Cassu jätti hänet rauhaan.
Ihan tuli huokaistua onnesta, kun kaikki meni niin hyvin (ja minä kun kerkisin jo menettää yö-unenikin tämänkin asian kanssa).

Päätimme Murun kanssa, että tämän viikonlopun olemme kokonaan kotosalla ja tutustumme pieneen kissakaveriimme.
No, ei tässä paljoa ole tutustuttu.
Pari kertaa Gini on ollut sylissä, mutta enemmäkseen kissat nukkuvat kippurassa toistensa syliossä.
Murun poika kävi myös piipahtamassa ja katsomassa pikku kisua.
Valmistin sitten kunnon vanhanajan lämpimät leivät.
Tuli kyllä kieltämättä todella herkkuja.

12 paahtoleipää (puolet gluteenittomia leipiä.
ketsuppia
1 sipuli
400 g kebablastuja
n.3 dl tomaattipastakastiketta
2 rkl basilikaa
1 rkl valkosipulirouhetta
n.4 dl juustoraastetta

Lado paahtoleivät uunipellille leivinpaperin päälle.
Tursota leipien päälle ketsuppia ja voitele veitseä apuna käyttäen ketsuppi leivälle.
Ripottele sitten leiville puolet juustoraasteesta.
Paista kebablastut ja sipuli ja kaaba hetken päästä joukkoon tomaattikastike.
Mausta seos ja anna hetki porista.
Jaa sitten kebabseos leiville ja lopuksi vielä tomaatti viipaleita ja pinnalle loppu juustoraaste.
Nyt pelti uuniin 250 asteeseen noin 7-10 minuutiksi.

Ethän unohda,että olet rohkeampi kuin uskotkaan.
ihanampi kuin luuletkaan ja
ainutlaatuisen erityinen.
Niin. Juuri sinä.
-Tupu-
Gluteenitonta · Hyvää oloa · leivonta · Penninvenytystä · ruoka

Gluteenittomat kaurapuurorieskat ja kotivinkkilehti

Kaupallinen yhteistyö A-lehtien kanssa.

Aivan ihanan touhukas viikonloppu takana.
Lauantaina Murun poika oli meillä syömässä sekä kauppakierroksella kanssamme.
Kotiin päästessä minä lähdin Oton ja ystävättäreni kanssa ulos lenkille.
Sunnuntaina taas haimme Mumskun meille ja joukkoomme tuli myös poikani ja toinen tyttäristä poikaystävänsä kanssa.
Söimme ja nautimme hyvästä seurasta.
Poika auttoi taasen minua tämän blogin kanssa. Aina sitä oppii jotain uutta ja mielenkiinotoista.

Nyt oli ihan pakko valmistaa kaurapuuroa hieman ylimääräistä, että pääsi tekemään tätä herkullista rieskaa, jonka ohjeen löysin uudesta kotivinkki-lehdestäni.
Olen itse kotivinkin tilaaja ja löydän siitä mukavia ideoita niin kotiin kuin ruoanlaittoon ja leivontaankin.

Pst: Uudessa lehdessä on muitakin herkullisia ohjeita, joita meinaan lähiaikoina kokeilla.
Esim. Aurinkokeitto ja peruna-juustosämpylät.

Lehden ohje:

3 dl kaurapuuroa
1 dl kermaviiliä, maustamatonta jogurttia
1/4-1 tl suolaa (riippuu puuron suolaisuudesta)
2 1/2 -3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Minun muokkaukseni ohjeesta:

3 dl kaurapuuroa
1 dl rahkaa
1/2 tl ruususuolaa
n. 2 1/2 dl gluteenittomia
1 tl leivinjauhetta

Sekoita kaikki aineet huolella sekaisin ja lusikoi taikinasta kuusi kekoa leivinpaperin päälle uunipellille.
Painele keot jauhoja apuna käyttäen litteiksi rieskoiksi.
Voit koristella pinnan halutessasi taikinapyörän reunaa apunakäyttäen.
Paista 250 asteessa uunin keskitasolla noin 10-12 minuuttia.
Nauti rieskat lämpiminä voilla tai muulla levitteellä voideltuna.

Muutat maailmaa esimerkilläsi,
et mielipiteilläsi.
-Tupu-
Arkiruokaa · Gluteenitonta · Hoidokit & ruokalistat · Hyvää oloa · Kasvisruokaa · Keittoruokaa · Laktoositon · Penninvenytystä · ruoka

Porkkanasosekeitto

Me olemme alkaneet lasten kanssa syömään oikein kunnolla kasviksia hoitopäivän aikana.
Eilisellä ruoallakin oli höyrytettyä parsakaalia ja salaattikin tarjolla.
Parsakaalin kanta odotteli sitten jääkaapissa parempia päiviään ja innostuin leikkaamaan sen pieniksi paloiksi ja nakkasin sen eri väristen porkkanoiden kaveriksi sosekeittoon. Sinne pääsi myös yksinäinen iso peruna vihanneslaatikosta.
Mistä lie sinkku peruna meille eksynytkin, vai oliko se Murut teppopsia minulle kuoriessaan viikonloppuna perunoita muusiin.
Tiedä häntä mistä oli yksin jäänyt, mutta paikkansa sekin onneksi löysi.

Pitkästä aikaan liurukin maistui niin hyvälle.
Liuru on Murun sanonta kasvissosekeitoista ja tämä ei siis tarkoita sitä etteikö Muru pitäisi sosekeitoista,
mitä vielä, liurut kun ovat yksi meidän lempiruoistamme.
Porkkanakeittoa ei ollut vaan tullut tehtyä hetkeen aikaan, kun punajuurikeitto on jotenkin vienyt meidän kumpaisenkin sydämmen.

500 g porkkanoita lanteiksi leikattuna
1 sipuli
1 peruna
1 parsakaalin varsi
2 valkosipulinkynttä
n. 7 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 tl timjamia
1 tl herbamarea
1 dl laktoositonta ruokakermaa
2 rkl koskenlaskia voimaksta

Pilko kasvikset pieniksi ja laita ne kattilaan kaada sinne vesi ja pilko kasvisliemi muruiksi kattilaan.
Mausta ja kiehauta keittoa niin kauan, että kaikki kasvikset ovat kypsiä.
Soseuta keitto ja lisää joukkoon vielä ruokakerma sekä pieniksi murustettu sulatejuustoa.
Kiehauta vielä keitto niin, että sulatejuusto sulaa keiton joukkoon.
Nauti keitto lusikallisella smetanaa.

Koti on siellä,
missä joku on läsnä.
Ei ainoastaan paikalla.
-Tupu-
Arkiruokaa · Gluteenitonta · Hoidokit & ruokalistat · Hyvää oloa · Koti · Penninvenytystä · ruoka

Tonnikala-riisivuoka

Meillä on niin ihana tämä hoitoryhmä.
Eilenkin etsimme Murun kanssa yhtä kaapelia ja siinä kaappeja penkoessamme hoitolapsi tuli luokseni ja sanoi,
että Tupu on niin mukava, johon minä, että miksi?
No, siksi kun olet hyvä etsimään.
Kaapelia ei meiltä löytynyt, mutta sainpas iloisen mielen.
Illalla lähdimme kyseistä kaapelia metsästämään Murun entisestä asunnosta ja sieltähän se sitten löytyi.

Tänään taas toinen hoidokeista ilmoitti, että hän sitten niin tykkää tulla Tupulle hoitoon.
Eihän tässä voi olla muuta kun oikein tyytyväinen työhönsä ja lapsiin joiden kanssa sitä saa tehdä.

Taasen se tapahtui eli toisen kerran tällä viikolla minulle kävi niin, että joudun soveltamaan ruokalistaa.
Ruokalistassa lukee tonnikalakiusausta, mutta aamusella kun kävin kaksi pakastintamme läpi ei mistään löytynyt perunasipulisekoitusta.
Siispä ei muuta kuin fundeeraamaan, että mitä kummaa tilalle.
Lopulta päädyin tonnikalariisivuokaa jonne halusin laittaa holladeiskastikkeen joukkoon.
Tuli kyllä niin herkkua, että tuli syötyä hieman enemmän kuin oli tarkoitus.

3 dl riisiä
2 tlk tonnikalaa (öljyssä palana)
7 dl kaurajuomaa
2 dl hollandeis valmiskastiketta
n. 2 dl lehtikaalia
1 kevätsipuli
1 dl juustoraastetta
1 rkl tilliä
1 tl sitruunapippuria
1 tl herbamarea
1 tl currya
2 dl ruokakermaa

Sekoita kaikki muut ainekset huolella sekaisin paitsi ruokakerma.
Laita ruoka uuniin paistumaan tunniksi.
Ota sitten vuoka uunista ja kaada vielä joukkoon ruokakerma.
Paista ruokaa uunissa vielä puolituntia.

Laitoin viimeiseksi puoleksi tuntia uuniin myös täytettyjä herkkusieniä.
Meillä ei Muru sienistä perusta, niin minun täytyy aina hieman soveltaa, että saan itselleni herkkuja syötäväksi.

Jos joku näyttää sinulle todellisen värinsä.
Älä maalaa sitä piiloon.
-Tupu-
Arkiruokaa · Gluteenitonta · Hoidokit & ruokalistat · Kasvisruokaa · Laktoositon · ruoka

Muu-jauhislihapullat

Täällä sitä taas ollaan.
Meillä oli viikonloppuna vieraita tai siis Murun sukulaisia.
Mutsi, Murun sisko ja siskon lapsi miehensä ja lapsensa kanssa.
Söimme ja kahvittelimme, sekä me saimme olohuoneeseen kattoon koukun, josta riippuu nyt lamppu sekä kaksi teeveetä pääsi seinätelineihin.
Nyt alkaa kaikki tavarat olla suhtḱoht paikoillaan.

Mulla kävi taasen tämän ruokahuollon kanssa pieni lapsus,
Mutta eikös tärkeintä ole, että hoidokit sekä me aikuiset saadaan jotain murua rinnan alle.
Tälle päivälle tosiaan lukee viikonruokalistassa paistettu pekoniriisi, mutta söimme sen jo eilen pois.
Pienen fundeeraamisen jälkeen otin pakasteesta Muu-jauhista ja aloin valmistamaan meille kasvislihapullia.
Viikonlopulta kun jäi kastikettakin ylimääräistä sekä peruna-porkkanamuusia.

380 g Muu-jauhista
1 sipuli
1 kananmuna
2 dl laktoositonta kermaa
1 dl gluteenitonta korppujauhoa
1 tl ruususuolaa
1 tl paprikajauhetta
1 tl mustapippurirouhetta

Kuori sipuli ja silppua se pieniksi laita se ja muu-jauhis kulhoon kananmunan, kerman sekä korppujauhojen kanssa.
Sekoita myös mausteet joukkoon ja anna seoksen turvota esim. vartin tai vaikka puolipäivää jääkaapissa.
Näin mureke saa hyvin makua itseensä.
Pyöräytä kostutetuin käsin pyöryköitä paistinpannulle.
Huom: Pannu saa olla aikas kovalla lämmöllä, näin pyllat pysyvät paremmin koossa.

Uskalla seikkailla omalla polulla 
-Maailma on sinun.
-Tupu-
Gluteenitonta · Hoidokit & ruokalistat · Laktoositon · leivonta · Penninvenytystä · ruoka

Gluteeniton peltileipä

Me päätimme hoidokeiden kanssa, että olemme aamupäivän sisällä ja leivomme leipää.
Tänään kaikki lapset lähtevät samaan aikaan joten kerkiämme hyvin ulkoilla vasta iltapäivästä.
Valmistin saman peltileivän gluteenittomana sekä aivan tavallisilla jauhoilla valmistettuna.
Valmistan yleensä leipomaukseni myös laktoosittomina, koska osa lapsistamme sekä Murun poika ovat maitoallergikoja.
Siksi olen suosilla vaihtanut maitotupotteemme laktoosittomiksi ja välillä mennään täysin vegelinjalla ja käytetään kauramaitoa.

Näin kun valmistat gluteenitonta sekä tavallista leivontaa peräjälkeen kannattaa ottaa huomioon, ettei sekoita tai koske samoilla työvälineillä gluteenittomaan taikinaan.
Siksipä minulla on tapana valmistaa ensin gluteeniton leipä ja sitten vasta tavallinen näin välttyy ikäviltä kömmähdyksiltä.
Olen parikertaa itse tehnyt kastiketta tai jotain muuta gluteenitonta ja sitten yhtkkiä huomannut, että kosken vehnäjauhoisella esineellä gluteenittomaan ruokaan.

Gluteenitonta leipää tein vain puoli pellillistä eli jos haluat koko pellillisen valmista tavallisen leivän määrillä.

13 dl vehnäjauhoja/ gluteenittonta jauhoseosta n. 6 dl
4 dl kaurahiutaleita/ gluteenitonta kaurahiutaletta 2 dl
1 1/2 pss kuivahiivaa/1 pss
2 tl ruususuolaa/ 1 tl
2 rkl hunajaa/ 1 rkl
7 dl lämmintä vettä/ 4 dl
1/2 dl juoksevaa margariiniä/ 3 rkl

Sekoita kaikki kuivat ainekset sekaisin.
Kaada lämmin vesi ja hunaja kulhoon ja lisää jauhoja pikkuhiljaa nesteen joukkoon.
Laita viimeisenä taikinan joukkoon juokseva margariini.
Jätä tainina hivenen löysäksi.
Anna taikinan kohota liinan alla vartin verran ja kaada se sitten leivinpaperin päälle uunipellille.
Ripottele taikinan pinnalle hieman jauhoja ja levittele jauhotetuin käsin taikinan pellin kokoiseksi.
Kohota leipää liinan alla noin 30 minuuttia.
Laita uuni päälle ja leikkaa taikinan pintaan veitsellä ruudukko.
Paista leipää 200 asteessa noin 25-30 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin ruskean värin.

Päivän helmiä eivät ole kohteliaisuudet eivätkä palautteet,
vaan se ilo mitä olet itse kylvänyt
toisten ihmisten elämään.
Manny Patel
-Tupu-
Arkiruokaa · Gluteenitonta · Hoidokit & ruokalistat · Kasvisruokaa · Laktoositon · ruoka

Valkosipuliset uunitomaatit ja viikon ruokalista

Tänään kävi kaupungin varhaiskasvatuksen kordinaattorit tarkistamassa asuntomme,
että se on sopiva perhepäiväkodin pitämiseen.
Minä olin jo viikon aikaisemmin stressannut asialla ja mietin mitä kaikkea täytyy ottaa huomioon.
No, tarkistus on nyt ohi ja kaikki meni todella mallikelpoisesti ja sutjakasti.

Viikonloppuna tuli valmistettua uunitomaatteja pitkästä aikaa.
Tulikin todella herkullisia, kun vain uskalsin laittaa kunnolla valkosipulin kynsiä joukkoon.
Yleensäkin täytyisi uskaltaa hieman heittäytyä ruoan suhteen, löytää aivan uusia makuja ja nautintoja.
No, voihan se välillä mennä myös aivan mönkään, mutta siitäkin oppii ja seuraavalla kertaa on taasen asioissa paljon viisaampi.

1 rs kirsikkatomaatteja
6 valkosipulin kynttä
1/2 dl öljyä
1 tl timjamia
ripaus ruususuolaa
ripasu ruokosokeria

Puolita tomaatiti ja mausta sekä kuori valkosipulinkynnet joukkoon.
Lisää öljy ja laita uuniin 200 asteeseen noin 20 minuutiksi.

Parhaiten ilostuta muita,
kun olet oma iloinen itsesi.
-Tupu-
Arkiruokaa · Gluteenitonta · Hyvää oloa · Penninvenytystä · ruoka

Riisispuuroa ja nuotiomakkaraa

Olemme olleet tänään koira-treffeillä Nokian Ylisenjärvellä.
Ihanaa turista ystävien kanssa ja antaa koirien juosta jolkottaa keskenään järvellä.
Meitä oli liikenteessä neljä koiraa ja kuusi ihmistä.
Kävelimme nuotiopaikalle ja paistelimme makkaroita.
Nyt tuoksuu vaatteet savulle, mutta mikä on sen ihananpaa, kuin nuotio makkara ja hyvä seura.

2 dl vettä
2 dl riisiä
1 l täysmaitoa
1 tl ruususuolaa

Kiehauta vesi ja lisää joukkoon riisi. Anna riisin turvota hieman veteen ennen maidon lisäämistä pikkuhiljaa riisin joukkoon.
Anna riisi seoksen kiehua hiljalleen koko ajan.
Mausta puuro suolalla ja sekoittele sitä pohjasta asti, ettei se pääse palamaan.
Puuro on valmista, kun kaikki neste on imeytynyt riisejen joukkoon ja tuloksena on maukas puuro.
Tarjoile puuro kiisselin kanssa.

Ole sellaisten ihmisten seurassa, 
jotka tekevät sinut onnelliseksi.
-Tupu-
Arkiruokaa · Cassu-kissa & Otto-koira · Gluteenitonta · Kasvisruokaa · Laktoositon · Penninvenytystä · ruoka

Meksikolainen soijarouhe-papupata

Piristystä ja puhtiapäivääsi.

Tänään heräilin taasen aivan liian aikaisin lauantaiaamuksi ja vapaapäiväkseni,
mutta minkästeet kun unta ei enään tule ja kaikki asiat vain pyörii päässä.
Siispä eihän siinä muu auta, kun nousta sängystä ja alkaa tekemään päivän ruokaa valmiiksi.
Kerkiääpä ainakin makustua kunnolla, kun pata on valmista jo ennen aamu kuutta.


Heräsin neljän aikoihin siihen, että Cassu-kissamme oli löytänyt läpinäkyvän korkin.
Sitä se vei iloisena ympäri huushollia.
Kerran jo nousin ja koitin saada selville mikä melskeen oikein aiheutti, mutta katti peijooni oli minua nokkelampi ja vei korkin omaan kantokassiinsa. No, hetkeen taasen nukuttuani kissalla oli sama meno päällänsä.
Silloin laitoin kattovalon ja aloin tutkimaan tilannetta oikein kunnolla.
Ette kyllä arvaa kuinka me naurettiin M;urun kanssa, kun Cassukin etsi aivan tosissaan mistä yöllinen melske oikein oli peräisin.
Viattomana kissan kehveli seuraili tekemisiäni ja lopulta lötäessäni melskeen syyn se koitti vielä piilottaa korkkia epätoivoisesti.
Koitin vielä laittaa maate, mutta hetken aikaa sängyssä kieriskeltyäni päätin, että nyt tämä on tässä.
Nukutaan sitten päiväunet jos alkaa kovasti päivällä väsyttämään.

Meillä Cassu on jokaisessa jutussa mukana mitä sitten tehdäänkin.
Siispä tämkin papupata ei ilman Cassua olisi valmistunut.
Liottelin papuja ja Cassu makasi läppärini päällä.
Yhtäkkiä hän oli kuonoinensa papuja liottelemassa.
Annoin yhden pavun hänelle lattialle ja se olikin sitten aikasmoista saalistamista.
Papu sai sellaista kyytiä, välillä se lensi ilmassa ja kissa syöksyi innolla perässä.
Olenkin ihmetellyt tätä meidän kissaa, että haluaisikohan sekin alkaa kasvissyöjäksi, kun pavut sekä mustat oliivit ovat sen lempi naposteltavia, vai onkohan se vain niin, että Cassu on niin fiksu ja auttaa meitä pysymään tällä kasvislinjalla.

1/2 punaista paprikaa
1/2 vihreää paprikaa
2 sipulia
2-3 dl soijarouhetta
1 tlk chilitomaattimurskaa
1 prk kidneypapuja
n. 2 dl vettä
2 rkl gluteenitonta soijakastiketta
1 kasviskuutio
1-2 tl ruususuolaa
2 tl ruokosokeria
n. 1 tl rouhittua mustapippuria

Kuullota sipulikuutioita padassa ja lisää joukkoon soijarouhe sekä valkosipuli murska.
Kaada joukkoon myös tomaattimurska sekä mausteet.
Lisää hyvin liotetut pavut sekä paprikat ja anna padan muhiskella kypsäksi noin vartin verran.
Maista pataa ja mausta vielä tarvittaessa lisää.
Tarjoile pata keitetyn riisin kanssa.

Hän ei uskonut vääriin polkuihin.
Sydämen matka oli kuin öinen tähtikartta.
Jokainen umpikuja muodosti ennenpitkää ainutlaatuisen kuvion.
Eikä mikään ollut yhtä sekavaa ja kaunista.
-Tupu-