Gluteenitonta · Iltapala · Laktoositon · leivonta · Penninvenytystä · ruoka

Munaton,laktoositon ja gluteeniton tonnikalapiirakka

Kuinkas se joulu on teillä oikein sujunut?
Onko jouluruoat tehnyt hyvin kauppansa?
Täällä ollaan syöty suhtḱoht kaikki joulun ruoat, mitä nyt hieman limppua sekä sinappia on vielä tarjolla.
No, kinkkukin kyllä hieman kuutioin pakkaseen yhtä hernekeittoa kertaa varten.
Eihän joulua voi olla ilman kinkusta tehtyä hernekeittoa, jotka meinaankin käyttää heti ensimmäisellä hoidokki viikolla hyväkseni.

Kävimme eilen heti aamusella koira-treffeillä Nokialla.
Muru tosiaan muutti nyt joulukuun alusta minun kanssa yhteen asumaan tänne Tampereen Ala-Raholaan, sitä ennen hän oli kirjoilla Nokialla (vaikka asustikin minun kanssani periaatteessa nämä kaksi vuotta mitkä asuin vanhassa asunnossani).
Nokialla Murulla on mukava koira ryhmä, jonka kanssa he käyvät kaksi kertaa viikossa aamuisin yhdessä kävelyllä.
Vaikken töideni takia usein ole mukaan kävelyille päässytkään, silti joka kerta kun mukaan päästessäni tunnen itseni yhtä tervetulleeksi ryhmään. Aina on juttu luistanut ja tuntee itsensä kuuluvaksi ryhmään.

Koirailun jälkeen veimme Oton Mutsin ja Murun siskon hellään huomaan ja lähdimme itse syömään ja siitä shoppailemaan.
Ostimme olohuoneeseen kaksi mattoa, teeveen seinätelineitä kaksin kappalein sekä johtoja ym. vimpaimia.
Heti kotiin päästessämme Muru vaihtoi meidän jalkalamppuun johdon.
Nyt meillä on kolme ihanaa jalkalamppua, jotka valaisevat olohuoneessa ja jossain kohtaa kattoon tulee sitten lamppu, mutta siinä menee nyt tovi, kun meistä ei kummastakaan ole poraamaan kattoon reikää koukulle, jotta saamme lamppumme ruokaryhmän paikkeille kattoa mihin sen haluamme.
No, kaikki ajallaan…

Joulupäivänä meillä oli vieraita ja silloin tuli kokkailtua tälläistä tonnikalapiirakkaa, josta muuten tuli aivan super hyvää.
Tämän ohjeen laitan munattomana, mutta myös munallisena versiona tulemaan.
Oli muuten super herkullista, vaikka itse sanonkin.

POHJA:
n.3 dl gluteenitonta jauhoseosta
n, 1 -1 1/2 dl juoksevaa margariiniä
n. 1/2 -1 dl juustoraastetta
1/2 dl vettä

TÄYTE:
2 tkl tonnikalaa
3 kananmunaa tai 3 rkl kananmunan korviketta tai 3 rkl perunajauhoa
n. 2 dl laktoositonta juustoraastetta
3 dl laktoositonta kermaa tai kaurakermaa
1 tl paprikajauhetta
1 rkl tilliä
1 tl sitruunapippuria
ripaus ruususuolaa

Sekoita kaikki pohjan ainekset huolella sekaisin ja taputtele se sitten piirakkavuoan pohjalle sekä reunoille.
Tasoita tonnikala haarukkaa apuna käyttäen piirakka vuoan pohjalle.
Sekoita kerman joukkoon munankorvike sekä mausteet.
Ripottele juustoraaste tonnikalan päälle ja kaada lopuksi kermaseos piiraan pintaan.
Laita piiras sitten uuniin 200 asteeseen noin 30 minuutiksi tai kunnes piiras on saanut kaunnin värin pintaansa.

HUOM:
Jos haluat tehdä piirakkaa koko pellillisen tuplaa vain annos ja saat piirasta isommallekin porukalle.

Yksi elämä.
Entä, jos tekisit niitä asioita,
joita rakastaa.
Eikä niitä, mitkä muiden 
mielestä ovat sopivia,
sopivia tuon ikäiselle,
kokoiselle,näköiselle.

Entä, jos unelmoisi omanlaisia.
Eikä kuuntelisi, kuinka jonkun
mielestä unelmat ovat 
liian suuria, pieniä,
ihan vääränlaisia.
Entä,jos kulkisi siihen
suuntaan,mihin sydän kutsuu.

-Tupu-
Gluteenitonta · Laktoositon · leivonta · ruoka

Lakstoositon, gluteeniton ja munaton glögijuustokakku

Meille on tänään tulossa vieraita tai siis ihan tuttujahan nämä on eli Murun sukulaisia tulee kaffeelle meidän uuteen asuntoomme näin joulupäiväksi.
Pitkään funteerasimme mitä sitä tarjottaisiin kaffeen kanssa, mutta lopulta kulho kallistui glögijuustokakkuun sekä karjalanpiirakoihin ja meinaan kyllä tänään vielä suolaisenpiirakan pykätä ennen vieraiden tuloa.

Itse en ole koskaan oikein ollut glögien ystävä, mutta nyt pari viimmeistä vuotta on jopa glögi maistunut pienin annoksi eli muki glögiä voi tosiaankin olla poikaa kylmän pakkaspäivän ulkoilujen jälkeen.
Siltikään minusta ei glögin suurkuluttajaa saa sitten millään.
Ajattelimme kuitenkin yllättää ja valmistaa kahville glögijuustokakun ja kyllä vain minäkin tosiaankin pidin tästä herkusta enemmän kun osasin edes ajatella.
Maut jotenkin natsasivat niin hyvin toisiinsa.

POHJA:
150 g gluteenittomia keksejä
50 g juoksevaa margariiniä

TÄYTE:
5 liivatelehteä
4 dl laktoositonta kermaa
4 dl laktoositonta piparin makuista rahkaa
3 dl laktoositonta vaniljarahkaa
3 rkl ruokoosokeria
1/2 dl tummaa glögiä

KIILLE:
3 dl tummaa glögiä
3 liivatelehteä

Murskaa piparkakut ja sulata voi. Yhdistä. Taputtele seos Ø 22 – 23 cm:n irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperin päälle.

Laita täytteen liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta kanelilla.

Kuumenna glögi kiehuvaksi pienessä kattilassa. Sulata liivatelehdet siihen. Kaada seos rahkan joukkoon, sekoita. Makeuta sokerilla.

Nostele lopuksi kermavaahto rahkaseoksen joukkoon. Kaada täyte piparkakkupohjan päälle. Tasoita pinta.

Peitä kelmulla. Anna hyytyä jääkaapissa väh. 4 t.

Valmista kiille: Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Kuumenna 1/2 dl glögiä kiehuvaksi. Sulata liivatteet siihen. Lisää joukkoon loppu, kylmä glögi ja kaada varovasti tai lusikoi hyytyneen kakun pinnalle. Anna hyytyä jääkaapissa ainakin tunnin verran, mielellään yön yli.

Tänään on onnellisten ajatusten päivä.
-Tupu-

Laktoositon · leivonta · ruoka

Piparipitkot

Eilen tuli pidettyä pitkästä pitkästä aikaa leivontapäivä.
Leivonhan minä joka viikko melkeinpä jotakin, mutta pullan leivonta on jäänyt melkeinpä kokonaan.
Mitä nyt laskiaiseksi pyöräyttää laskiaispullat, niin se on sitten siinä.
Eilen leivoin neljä pitkoa ja hieman pikkupullia.
Tuli heti jotenkin nostalginen olo ja muistot nousi pintaan.
Muistelin, kuinka tuli leivottua joka viikko korvapuusteja tai pitkoja, kun lapset olivat pieniä.

Tällä kertaa innoittajanani oli piparitaikina, joka kummitteli pakastimessa ja kaikki ne vieraat ja tutut jotka ovat tulossa meille viettämään joulun aikaa.
Minun lapset sekä Mumsku näemme tietysti aaton aattona tutun rutiinin mukaan ja vietämme joulua kinkun paiston ohessa. Joka vuosi kinkkumme vain pienenee, mutta kebabpaistos on pysynyt jouluperinteenämme jo toista tai kolmatta vuotta.
Joulun vietämme näillänäkymin Murun ja eläinten kanssa nelistään.
Joulupäivänä kahvittelemaan taas tulee Murun sukulaiset.

No, nyt kuitenkin herkullisten piparipullien tekoon.
Tästä pullataikinasta tulee siis kaksi täytettyä piparipitkoa ja toisesta puolesta taikinaa valmistin korvapuusteja mukaellen kaksi kaneli pitkoa.
Kaikkien pitkojen päät leikkasin ja tein niistä pikkupullia.

5 dl kaurajuomaa
50 g hiivaa
n. 1 1/2 dl sokeria
2 tl kaardemummaa
1 tl ruususuolaa
n. 14 dl vehnäjauhoja
100 g juoksevaa margariiniä

täyte:
500 g piparitaikinaa pakaste
tai
juoksevaa margariiniä
kanelia
sokeria

Voitelu:
munalla

Pinnalle:
raesokeria

Lämmitä neste käden lämpöiseksi ja murenna joukkoon hiiva sekä kaikki muut ainekset paistsi jauhot.
Lisää jauhoja seosken joukkoon kokoajan sekoittaen.
Lisää taikinaan juokseva rasva sekoituksen loppuvaiheessa eli, kun taikina alkaa irrota kulhon reunoilta lisää rasva ja työstä taikina tasaiseksi.
Kohota taikinaa lämpimässä paikassa noin puoli tuntia.
Vaivaa taikinasta levy ja kauli myös puolitetusta piparitainasta levyt.
Laita levyt päällekkäin ja kääri levystä rulla.
Leikkaa rullasta joko pikku pullia tai jätä leikkaamastasi rullasta toinen puoli kiinni ja kääntele palat vuoronperrä oikealle sekä vasemmalle.
Kohota pitkoja ja pullia pellillä leivinpaperin päällä ja leivinliinan alla.
Voitele pullat ja pitkot munalla ja ripottele pinnalle raesokeria.
Paista pullat 225 asteessa noin 15-20 minuuttia.

Yksi parhaista asioista, joita voit elämässäsi oppia on kuinka pysyä rauhallisena.
-Tupu-
Arkiruokaa · Cassu-kissa & Otto-koira · Gluteenitonta · Keittoruokaa · Laktoositon · Penninvenytystä · ruoka

Choritzoinen borssikeitto

Tässä alkaisi heikompaa jo huimaamaan tämä meidän vauhti Murun kanssa,
mutta me vain jatkamme etiäppäin tarmokkaasti
Muutto laatikot ja säkit täyttyvät ja toisaalla taas tyhjenevät ripeään tahtiin.

Eilen oli pakastimen tyhjennyt operaatio se meidän tärkein juttu ja hienosti sen saimme hoidettua.
Nyt on uudessa paikassa pakastin täynnä tavaraa ja sain sulatettua meidän oman pakastimen muutto kuntoon.
Cassu on ollut hyvin sulatus hommissa mukana.

Täytyy toki myöntää, että pientä väsymistäkin alkaa näkyä ilmassa,
mutta vielä ensi viikon alkuun täytyisi jaksaa jatkaa.
Toisen ne valmistelee joulua ja häärivät joulu suunnitelmiensa kanssa,
mutta meillä on lista ennen muuttoa ja muuton jälkeen.

1 kaali
4 porkkanaa
200 g chorizonakkeja
1 1/2 l vettä
4 punajuurta raastettuna
2 rkl punaviinietikkaa
2 tl rosmariiniä
2 tl tinjamia
1 tl ruususuolaa
1 tl murskattua mustapippuria

Silppua kaali sekä raasta kuoritut punajuuret sekä porkkana.
Laita kaikki pataan ja kiehauta kaali kypsäski kuten myös porkkana ja punajuuri.
Pilko joukkoon choritrzo-makkarat ja mausteet.
Maista ja lisää tarvittaessa mausteita ja tarjoile ruoka smetanan kanssa.

Huom:
Muistathan, että ruoasta tulee sitä muhevampaa, mitä kauemmin se saa kiehua ja muhiskella.

Uuden äärellä on ihan ok, 
epäröidä, haparoida,
ehkä pelätäkin.
Silti voit astua kynnyksen yli.
-Tupu-
Arkiruokaa · Diabetes · Laktoositon · Penninvenytystä · ruoka

Kaali-makkarapaistos

Meillä on tänään herätty vähän ennen viittä, kun Murun sensori alkoi piipittämään eikä se saanut yhteyttä pumppuun.
Lopulta nousimme ylös ja touhuilemaan päivän tohinoita.
Nyt on kello vähää vaille seitsemän ja kaksi muutto laatikkoa on pakattu ja aamuteet juotu sekä tämän päivän ruoka valmistettu.
Me syömme Murun kanssa kaali-makkarapaistosta ja hoidokit saavat peruna-porkkanamuusia ja lihapullia.
Toki lapsetkin kaalipaistosta saavat jos sitä haluavat.
Pst: Taasen tuo ruokalista elää…
Listassa lukee kanaperunasoselaatikko, mutta nyt mennään mitä kaapista löytyy.

Minulla on nyt pari päivää kummitellut jääkaapissa yksi makkara ja siitä täytyi saada valmistettua jotain syötävää. Tähän ruokaan se oli oikein omialtainen lisä. Jos sinun kaapissasi ei makkara pötköä kummittele voit yhtähyvin käyttää makkaran tilalle jauhelihaa, pekonia tai jotain kasvis proteiiniä esim. kaurajauhista.

n. 400 g kaalia
1 porkkana
1 sipuli
1 rkl juoksevaa margariiniä
100 g makkaraa
1/2 tl ruususuolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
1 rkl soijakastiketta
1/2 dl vettä
1/2 dl laktoositonta kermaa
1 kasvisliemikuutio

Päälle:
suolakurkkua
smetanaa

Silppua kaali sekä sipuli ja raasta kuorittu porkkana.
Leikkaa makkara ohuiksi siivuiksi.
(Nämä valmistelut tein jo edellisenä päivänä.)
Laita pataan sipuli ja makkara siivut ja paistele niitä hetki.
Lisää sitten joukkoon kaali sekä porkkana suikalet.
Lisää mausteet sekä kerma/vesi seos.
Anna padan ahutua kypsäksi puolisen tuntia.
Mielellään enemmänkin, koska kaaliruoathan vain paranee mitä kauemmin ne saavat muhia.
Maista ruokaa ja tarjoile sitten pata suolakurkkun ja smetan kanssa.

Elämän onnellisimmat hetket
ovat ne tavallisimmat 
arkipäiväisimmät hetket.
-Tupu-
Gluteenitonta · Laktoositon · Penninvenytystä · ruoka

Peruna-porkkanamuusia ja viikonruokalistaa

Täällä kaikki vapaa aika menee nyt puunatessa paikkoja tai pakatessa.
Nytkin viikonloppu on ollut heti perjantaina hoidokeiden lähdettyä tähän hetkeen asti pelkkää touhua ja tohinaa.

Perjantaina hoidokeiden lähdettyä lähdimme hakemaan uutta pesukonettamme Gigantista.
Olimme tosi positiivisesti ajatelleet Murun kanssa kantavamme uuden päältätäytettävän pesukoneemme itse viidenteen kerrokseen uuteen kotiimme, mutta onneksi vanhempi tyttäreni laitteli viestiä juuri kun olimme Gigantin pihassa, että oletteko paikalla jos tulisimme kylään.
Sain siten tyttären sekä hänen poikaystävänsä puukattua pyykkikoneen kanto operaatioon mukaan.
Siis, ilman tyttären poikaystävää koko pesukone olisi jäänyt meillä pelkäksi haaveeksi.
Mitenkä meillä voikin olla tälläinen onni matkassa?

Lauantaina heti aamupalan syötyämme suuntasimme Murun ja hänen poikansa asunnolle.
Meillä oli Murun muuttosiivouksen aika.
Tätä samaa puunausta olemme tehneet jo viime viikonlopunkin.
Sitten veimme totuttuun tapaamme päivän kuorman uudelle asunnollemme.
Tämä siis tarkoittaa yhtä jätesäkillistä tai pyykkikopallista tavaraa.
Enempää ei näet hissiimme mahdu, koska kerrostalo johon muutamme on 1963 vuotias ja hissi on sen mukainen pieni, mutta niin romanttisen idyllinen.

Kotiin päästessä taas edessä oli uusien vaate säkkien täyttö sekä lakanoiden vaihtoa ja pyykin pesua.
Tehtiin myös Murun kanssa huomisen ruokia valmiiksi
eli peruna-porkkanamuusia oikein reilu satsi sekä salaatti ja hakkasimme ja leivitimme possunleikkeet.
Nyt siis muusia on ensi viikollekin valmiina ja siitä tehdään sitten niin sämpylöitä, kuin pannariakin,
mutta niistä sitten lisää ensi viikolla.

2 kg jauhoista perunaa
1 kg porkkanaa
n. 1-2 rkl ruusumerisuolaa
n. 5 dl laktoositonta maitoa tai kaurajuomaa
1/2 dl juoksevaa margariiniä
1 1/2 tl ruusussuolaa

Kuori ja leikkaa perunat pieniksi paloiksi veden sekaan kattilaan.
(Näin perunat ovat suht koht saman kokoisia ja pieniä, niin keitto aika pienenee.)
Meillä kuoritaan perunat aina edellis päivänä ja ne ovat kattilassa veden alla, näin ne eivät pääse tummumaan.
Keitä perunoita niin kauan, että pertunat ovat kypsiä eli haarukalla koitettaessa haarukka uppoaa helposti perunaan.
Kaada perunoista vesi pois ja survo perunat/porkkanat muusinuijalla paloiksi.
Kaada joukkoon nestettä, jonka voit halutessasi lämmittää.
(Minä en tähän astisessa elämässäni ole lämmitellyt nestettä, mutta toki muusi varmaan pysyy lämpimämpänä lämpimällä nesteellä.)
Sekoita joukkoon nestemäinen margariini ja lopuksi suola.
Suolalla saa hieman saennettua muusin rakennetta, jos muusistasi vahingossa sattui tulemaan hieman löysää. Mitään taikurtemppuja suolan avulla on kuitenkin turha luulla tapahtuvan.
Mielummin sitten syö hieman liurua perunamuusia, kun liian suolaista.
Nyt on muusi valmista nautittavaksi pieni esi maistatus, että maut ovat kohdillaan ja suolan määrä passeli.

Meillä syötiin peruna-porkkanamuusin kanssa leivitettyjä porsaanleikkeitä karamellisoitujen sipuleiden, hollandeiskastikkeen sekä raikkaan vihersalaatin kanssa.

Et ole koskaan liian vanha 
asettamaan uutta tavoitetta
tai unelmoimaan uutta unelmaa.
-Tupu-
Arkiruokaa · Kasvisruokaa · Keittoruokaa · Kirjat · Laktoositon · Penninvenytystä · ruoka

Tomaattinensoijarouhe-keitto

Eilen saimme avaimet uuteen asuntoomme, johon muutamme kolmen viikon kuluttua.
Kävimme katsahtamassa paikat ja veimme mukanamme ison kukkaruukun sekä Askosta juuri tulleen ilmoituksen saapuneesta lokki-valaisimestamme ja niinkin yksikertaisen asian, kuin wc-paperirullan.
Siinä oli ensimmäiset tavarat mitkä pääsivät uuteen asuntoomme.
Tänään viemme mukanamme astioita sekä vaatteita joita emme tarvitse lähiaikoina.
Nyt onkin kolme viikkoa intensiivistä tavaroiden karsimista luvassa.

Tänään tuli herättyä todella aikaisin.
Olin hieman varuillani nukkumaan mennessämme, ettei yöstä tulisi niin hyvä, koska yskä on nyt vaivannut uniani muinakin öinä. Onnekseni kello näytti vähän vaille viittä kun huomasin, ettei unesta enään tule mitään. No, sitten vain ylös ja ruoan tekoon.

Tänään ajattelin valmistaa jauhelihakeiton soijarouheisesta bolognesekastikkeesta eli tämä on näitä tähderuokia ja näitähän minä rakastan.
Otin pakasteesta tätä varten eilen sulamaan soijarouhebologneesekastikkeen.

4 dl keitettyä pastaa
3 dl soijabolognesekastiketta
1-2 dl vettä
n. 2 dl pakaste maissia
1 dl pastatomaattikastiketta
1/2 tl ruususuolaa
1 tl basilikaa
1 rkl parmesaania

Tätä ruokaa helpomappaa saa kyllä hakea.
Laitoin vain kattilaan kastikkeen sekä veden, tomaattipastakastikkeen ja annoin keiton kiehahtaa.
Lisäsin joukkoon keitetyn pastan, maissin sekä mausteet.
Sitten pääseekin jo herkuttelemaan.

Jos sinulla ei ole jääkaapissa valmiina keitettyä pastaa ei sitä kannata alkaa erikseen keittelemään, vaan lisää keittoon hieman nestettä ja laita pasta kiehumaan keiton sekaan,
kun pasta on kypsää keitto on valmista syötäväksi.

Milly Johnsonin kirja Teetä auringonkukkien kahvilassa sai minut lukemaan kirjaa ahmimalla.
Kerrassaan tykästyin kirjaan ja sen käänteisiin, joita meinaan löytyi lopuksi jo ehkä hieman liikaakin.
Kirjassa on ehkä hieman liiankin tavanomainen juoni, mutta nyt oli minulla joku oikea ajankohta juuri tälle kirjalle ja se sai minut siepattua mukaansa.
Kirjan päähenkilöt Connie ja Della aikovat kostaa Connien miehelle ja Dellan pomolle Jimmylle, koska mies on pelannut likaistapeliä niin vaimonsa, kuin työntekijöidensäkin kanssa.
Naiset perustavat kilpailevan yrityksen ja pikkuhiljaa TimantinKiillon asiakkaat ovat päätyneet naisten Ladylokan palvelukseen.
Mutta ennen tätä kerkiää tapahtua vaikka sun mitä.
Monien kirjan arvostelijoiden mielestä kirjassa on aivan liikaa ihmisiä ja tarinoita, mutta sillti kirjaa on kehuttu hyväksi lukukokemukseksi.

Kukaan ei voi palata menneeseen 
ja tehdä uutta alkua,
mutta kuka tahansa voi alottaa tänään
ja tehdä loppumatkastaan
haluamansa kaltaisen.
-Tupu-
Arkiruokaa · Cassu-kissa & Otto-koira · Gluteenitonta · Hoidokit & ruokalistat · Laktoositon · liharuokaa · ruoka

Possunlihakastike

Lakstoositon, gluteeniton

Viikonloppu on taasen takanapäin.
Kävimme siivoilemassa Murun asunnolla, koska Muru muuttaa jo joulukuun alusta uuteen asuntoomme kirjoille.
Oikeasti asustamme vielä täällä minun asunnollani ja viemme tavaroita pikkuhiljaa uuteen asuntoo, johon muuten saadaan avaimet jo tämän viikon keskiviikkona.
Viime viikolla kävimme ostamassa Lokki-valaisimen sekä pesukoneen uuteen asuntoomme.
Pieni keittiön pöytä vielä odottaa löytämistään, sitten meillä olisi suhtḱoht kaikki vermeet mitä tarvitaan.
Toki jotain pientä täytyy vielä ostella, mutta ne saa sitten odottaa, sitä kun olemme muuttaneet ja tiedämme paremmin mikä tavara mihinkin kuuluu ja sopii.

Viikonloppuiseen tapaamme valmistimme kunnon satsin possun suikalelihakastiketta.
Nyt on alkuviikollekin ruoka valmiiksi tehtynä.

800 g porsaan suikale lihaa
2 sipulia puna-ja keltasipulia
3 porkkanaan pieninä kuutioina
1 dl jauhoja (joko vehnä- tai gluteeniton jauho)
n. 8 dl vettä
1/2 dl ketsuppia
4 rkl (gluteenitonta) soijakastiketta
1/2 dl lipstikka silppua
1 tl ruususuolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
1 kasvisliemikuutio
2 dl laktoositonta kermaa

Paista lihasuikaleet parissa kolmessa erässä padassa sipulien kanssa kauniin kullan keltaisiksi. Viskaa tässä kohtaa mukaan myös porkkana kuutiot
Lisää lihan joukkoon jauhot ja anna niidenkin ruskistua hieman.
Lisää vesi ja sekoita huolella, ettei kastikkeesta tule paakkuista.
Mausta kastike ja lisää kerma joukkoon.
Minä keitän aina lihakastikkeita puolesta tunnista tuntiin joko liedellä tai uunissa.
Näin saat lihasta mureampaa ja maukkaanpaa tarjotavaa.
Maista kastiketta ja lisää tarvittaessa lisää mausteita.

Olen nyt alkanut aivan uuden harrastuksen, se on emännän sylissä loikoilu.
Emäntä oli jossain kohtaa hieman suivaantunut, kun minä en kerennyt yhtään sylitellä.
Muuten kyllä pusutellaan ja hellitään kovastikin.
Yötkin nukun emännän kainalossa, mutta sylittelyyn minulla ei ole ollut aikaa.
Nyt kuitenkin olen huomannut, että sylittely onkin ihan mukavan rentouttavaa touhua. Sylittely hetkiksi olen valinnut iltapäivät ja illat eli olen huomannut, ettei Mami kerkiä päivisin sylitellä kun on noita hoidokeita ja muuta touhua, mutta iltapäivät ovat sitten minun hetkiäni ja silloin otankin kaiken hellittelyn itselleni.
Siispä hellittelyn hohtoisia iltoja teille kaikille.
-Cassu-

Etevä laiskottelu on yhtä tärkeää,
kuin taitava työnteko.
-Tupu-