Diabetes · Iltapala · ruoka

Tonnikalapatonkipiirakka

Hips hei, te kaikki ihanat.
Tänään ollaan oltu Murun kanssa Ykköstyypit 3.0 messuilla Tamperetalossa.
Sain paljon uutta tietoa ja mikä ihaninta uusia koulutuksia ja webinaareja joihin voimme osallistua.
Eniten minua itseäni kiinnostaa diabeetikon ruokavalio sekä yleensäkin kaikki ravintoon liittyvä, mutta katsotaan kun päästään kuuntelemaan noita luentoja.
Minkä laiseksi meidän ruokailut oikein muuttuuvatkaan?
Mutta älkää ymmärtäkö väärin kaikki tieto on enemmän kuin tervetullutta.

Minun ja Murun perjantai-illan sapuskaksi kehkeytyi aivan ihana
patonkipiirakka.
Pientä luovuutta siinä piti kehittää ja inspiksiä vedimme hatusta kumpainenkin.
No, lopputulos oli kyllä mitä herkullisin.
Me siis söimme koko piirakan kahteen pekkaan ihan yhdeltä istumalta.

1 valkosipuli-juustopatonki
n. 4 rkl paprika-sipulituorejuustoa
1 prk tonnikala paloja öljyssä
5 kirsikkatomaattia
2-3 dl juustoraastetta
vajaa 1 tl tilliä
vajaa 1 tl sitruunapippuria

Viipaloi patonki ja asettele viipaleet piirakkavuoan pohjalle.
Levitä viipaleiden pinnalle hieman tuorejuustoa.
Asettele jokaisen patongin päälle nokare tonnikalaa.
Voit haarukkaa apuna käyttäen levitellä tonnikalan patongin pintaan.
Leikkaa tomaatti viipaleet myös piirakan päälle.
Lopuksi vielä juustoraastetta päälle sekä pikkuisen vielä mausteita niin sitten on piiras valmis uuniin laitettavaksi.
Anna piiraan olla uunissa noin 10 minuuttia.
Varo ettei patonki ole liian kauaa uunissa, ettei pohjasta tule liian kova.

Tunteet syntyvät vasta,
kun ne riistäytyvät käsistä.
-Tupu-

Diabetes · Hoidokit & ruokalistat · Kasvisruokaa · ruoka

Quesadillat

Meillä on ollut aikas hössäkkää täällä.
Pieni poika aloitti tällä viikolla hoidon ja sylittelyä ollaan harrastettu siihen malliin, että päiväunet yms. vapaat on mennyt muita hommeleita tehden.
Ihana poika on niin pirteä ja reipas vesseli, että sopii niin mukavasti tähän meidän ryhmäämme.
Täällä on myös jos jonkin moista webinaaria ja kokousta tai palaveria tiedossa eikä siinä vielä kaikki,
vaan viikonpäästä lauantaina meillä on Murun kanssa 1 diabetes tapahtuma ykköspäivä 3.0.
Murulla on tosiaan 1 tyypin diabetes ja minua niin kiinnostaa kaikki sairauteen liittyvä. Näin, kun vastaan suurimmaksi osaksi meidän perheen ruokahuollosta ja sen suunnittelusta haluaisin itselleni lisä infoa asiaan liittyen.

Mutta joo,
meillä aikuisilla oli tänään ruokana päivällisellä tortilloita.
Valmistin ne fajitas mausteiseta mifusta ja oli muuten todella herkullisia.
Mifu-seosta jäi vielä sen verran, että saimme siitä ja neljästä tortilla letusta kaksi quesadelloa.

1 pkt fajittas mifua
1 punasipuli
1 paprika
1/3 kesäkurpitsaa
1 pss chili & lime mausteseos

tortilla lettuja
juustoraastetta
1 raakaa punasipulia
tomaattia
kurkkua
tomaattisalsaa
juustokastiketta
smetanaa

Leikkaa mifu, paprika, kesäkurpitsa ja sipuli pieniksi paloiksi.
Paista ne pannulla ja lisää mausteseos joukkoon (huom. mausteseos pussukka voi hyvin olla taco- tai fajittasseos.
Lämmitä letut ja kokoa mieleiseksesi.

Illalla laitoin puolet letuista lautaselle ja kokosin mifuseoksen letuille.
Laitoin juustoraastetta sekä muita kastikkeita pienesti sekaan ja paistoin letut voissa molemmilta puolin kauniin kullan keltaisiksi.
Nauti dillat bippaillen haluammillasi kastikkeilla.

Yksi elämän tärkeimmistä matkoista
on tulla toista puolitiehen vastaan
-Tupu-