Arkisto

Kuningatarhyydykekakku

  Täällä on taasen sattunut ja tapahtunut oikein kunnolla.

Kaikista suurin muutos on tapahtunut viime perjantaina, silloin tyttäreni muutti pois kotoa
poikaystävänsä kanssa yhteen.
Nyt täällä sitten asustellaan tuon kumppanin kanssa kaksin.
Toki nämä kaksi karvaturria Cassu ja Otto kuuluvat onneksi vielä vahvuuteemme.
Mutta aina tämä tuntuu samalta, minun pitäisi jo olla tottunut tälläiseen onhan tämä jo kolmas kerta.

Murun poika taas muutti takaisin Uudestakaupungista juuri samana päivänä.
Nyt saadaan nähdä poikaakin useammin, kun sai työpaikan täältä lähempää.

Tänään saimmekin Pojan sekä Mutsin meille syömään ja kahvittelemaan.

pohja:

100 g dikestivekeksejä
50 g margariiniä
täyte:

4 liivatelehteä
4 dl kuohukermaa
400 g kuningatarrahkaa
1/2 dl mustaviinimarja tiivistemehua
Murskaa keksit pieniksi. Minä (tai siis Muru)laitoin keksit pussiin ja murskasin ne kaulinta apuna käyttäen.
Sekoita keksimurut sekä huoneen lämpöinen margariinin keskenään. 
Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja taputtele voi/keksiseos kakkuavuoan pohjalle.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa kermavaahto ja lisää siihen rahka /tuorejuusto.
Keitä neste kiehuvaksi ja lisää sinne puristetut liivatelehdet.
Sekoita kaikki hyvin keskenään ja kaada seos pohjan keksimurujen päälle. 
Tasoita kakun pinta lusikalla tasaisiksi.
Anna kakun hyytyä jääkaapissa ennen tarjoilua.
Irroita kakku vuoasta voileipäveistä käyttäen  eli vedä reunat irti vuoasta ja nosta kakku tarjoiluvadille.

Täällä on tapahtunut kummia,
emäntä ja Muru ovat muuttaneet tyttären huoneeseen nukkumaan.
Minä en oikein ymärrä kuinka se tyttö ja sen poikaystävä raaskivat jättää minut.
Olisi tänne mahtunut hyvin asumaan kaikki.
Olen hieman mielenosoituksellisesti mourunnut ja maukunut tyttären oven takana.
Mutta tuloksetta tyttö ei tule takaisin.

Cassu



Koti hiljenee vuosi vuodelta.
Yksi kerrallaan he lähtivät.
Niinhän sen pitääkin mennä.
Lähteminen kuuluu elämään.
Kumpa maailma pitäisi heistä huolta.
Mitä elämä tuokaan tullessaan,
kukaan ei voi sitä tietää.

Tupu 

Arkisto

Lohimoussea ja putoamisia

 Herkullista ja mukavaa joulun jälkeistä aikaa teille kaikille.
Ette kyllä ikinä usko, mutta olen elänyt aaton aatosta asti netti suvannossa.Mikää ei niin mikään ole toiminut tässä huushollissa.
Tänään kävimme Elisalla ja saimme asiat luistamaan eli kyseessä oli aivan harmiton juttu minun liittymä oli kuulemma vain vahingossa plogattu pois ja pääsimme taasen netti suvannosta viidentoista minuutin korjaus operaation jälkeen.
No, ajattelin jo, että tässä menee koko lomani kärvistellessä, kun en pääse teille kirjoittelemaan.

Meillä joulu on ollut yhdessä olon juhla.
Olemme saaneet viettää sen niin minun, kuin Murunkin sukulaisten kanssa.
Joka päivä olemme olleet menossa.
Huomenna olemme menossa Mumskun ja poikani sekä Murun kanssa vanhimmalle tyttärelle ja hänen poikaystävälleen kylään.

1 pieni punasipuli
n. 300 g kylmäsavukirjolohta
1-2 dl smetanaa
1 rkl tilliä
1 rkl sitruunamehua
1 tl murskattua rosepippuria

Leikkaa sipuli silpuksi ja kala paloiksi.
Sekoita kaikki ainekset sekaisin ja laita jääkaappiin makustumaan ennen tarjoilua.

Tuolla meidän äiteellä on hieman stressin tynkää vaikka lomat on alkanut ja pitäisi ottaa rennosti.
Ressukka menee tuon netti ja teevee touhun kanssa ihan sekaisin.
No, onneksi nyt on kaikki taas kunnossa ja lomaakin vielä jäljellä.
Me Otto-poika sekä  Kassu-kissa osataan ottaa niin rennosti.
Ootellaan usein äiteetä yläkertaan lukemaan illalla kirjaa ennen nukkumaan menoa.
Välillä äitee ja Muru ei menaa millää mahtua koko sänkyyn, kun meillä on niin isot egot.

-Casper & Otto-

Asioilla on tapana järjestyä.

-Tupu-

Arkisto

Kinkku voileipäkakkua ja ruokalistaa

 

Täällä sitä taasen ollaan.
Viikkoni alkoi hammaslääkäri reissulla ja isäinpäivän jälkeinen maanantai sai tuskanhien nousevan pintaan.
Jääkaappi oln aivan täpösen täynnä, vaikka tämä kyseinen voileipäkakku on syöty jo sieltä pois kuleksimasta.
Siinä siivoillessani aamusella jääkaappia löysin niin paljon lauantain sekä sunnuntain ruokia, että viikonloppuna valmistamani ruokalista sai lähteä ja tein tilalle uuden version.
Harmikseni siitäkään ei maanantai nyt sitten pitänytkään paikkaansa vaan söimme lasten kanssa broileripastaa ruoaksi.
Katsotaan nyt viitsinkö ottaa huomisellekaan hernekeittoa sulamaan pakastimesta, kun tuota jauhelihakastiakin löytyy valmiina jääkaapista.

Isäinpäivän hitti meillä oli kinkkuvoileipäkakku.
Siitä onkin aikaa, kun Tupun tuvassa on voileipäkakkua valmistettu.
Mumsku on näet meillä valmistanut kaikki voileipäkakut joita meillä juhlissa on ollut.
Mumskun herkku voikkarit ovatoikein omaan leipään leivottu.
Minun tämän kertainen voileipä kakku oli tehty kaupan vaaleaan paahtoleipään.


12 paahtoleivän palaa
300 g palvikinkkurouhetta
200 g valkosipulituorejuustoa
200 g ranskankermaa
ripsaus ruususuolaa
1 dl silputtua ruohosipulia
1 tl  rouhittua mustapippuria


Kostutukseen:
3 dl vettä 
1 kasvisliemikuutio

Sekoita kaikki ainekset hyvin sekaisin ja anna makustua hetki jääkaapissa.
Leikkaa paahtoleivistä reunat pois.
Kiehauta vesi niin, että liemikuutio sulaa joukkoon.
 Kostuta pohja ja levitä reilusti täytettä päälle. Nosta seuraava osa päälle, kostuta ja täytä. Täytä viimeinen väli samalla tavalla.
Laita kakku vetäytymään, sekä makustumaan yön yli jääkaapiin.


Jos näet toisessa jotain kaunista,
sano se ääneen.

-Tupu-
Arkisto

Kaksi kerroksinen hyydykekakku ja viikon ruokalista

Tänään ollaan lasten kanssa käyty pitemmällä puistoilemassa.
Vanhimman hoitolapsen kanssa keksittiin ihana ajatus ulkona.
Keräsimme eri värisiä puiden lehtiä ja piirsimme pienten nukkuessa puunrunko.
Sitten vain liimailtiin syksyisiä lehtiä puun oksille sekä maahan.

Itse aloitin lukemaan Anu Joenpolven uutuus kirjaa
Puotaa ja perunankukkia.
Tämä on sitä maalaisromantiikkaa parhaimmillaan.

Viikonloppuna sain myös poikani tyttöystävänsä kanssa meille yökyläilemään.
Samoin Murun poika tuli kyläilemään tuoden mukanaan kuusikymmentä kananmunaa…
Huh huh, nyt saa vääntää ja väkästää vaikka ja mitä ruokia ja herkkuja.
Lauantai-iltana Oli kyllä ihana tunnelma, kun nuorimmainen tytöistä sekä hänen poikakaverinsakin liittyivät seuraamme ja katseltiin siinä parit leffat ja turistiin mukavia.
Sunnuntaina me Muruni kanssa haimme Mumskunkin meille syömään ja jutustelemaan.

pohja:

100 g gikestivekeksejä/kaurakeksejä
50 g margariiniä
Marjatäyte:

4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
200 g kuningatarrahkaa
2 dl mustikoita
1/2 dl sokeritonta marjamehua
Vaniljatäyte:
4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
200 g vaniljatuorejuustoa
200 g vaniljarahka
1/2 dl vettä

Murskaa keksit pieniksi. Minä laitoin keksit pussiin ja murskasin ne kaulinta apuna käyttäen.
Sekoita keksimurut sekä huoneen lämpöinen margariinin keskenään. 
Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja taputtele voi/keksiseos kakkuavuoan pohjalle.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa kermavaahto ja lisää siihen rahka /tuorejuusto.
Keitä neste kiehuvaksi ja lisää sinne puristetut liivatelehdet.
Sekoita kaikki hyvin keskenään ja kaada seos pohjan keksimurujen päälle. Anna seoken hyytyä muutama tunti ennenkuin valmistat toisen kerroksen hyydykekakkuun.
Tasoita kerrokset lusikalla tasaisiksi.
Anna kakun hyytyä jääkaapissa ennen tarjoilua.
Irroita kakku vuoasta voileipäveistä käyttäen  eli vedä reunat irti vuoasta ja nosta kakku tarjoiluvadille.

Halutessasi voit koristella kakun pinnan esim. kinuskilla ja vedellä viiltoja pinnalle niin, että pintaan tulee aivan kuin hämähäkin seitti.

Sillä ei ole merkitystä, mitä katsot
vaan mitä näet.

-Tupu-

 

Arkisto

Juustokakkuja

 Hei taas, 
Täällä on niin intoa pursuava äitee immeinen tällä kertaa liikenteessä.
Kaikki asiat on paremmin kuin hyvin tällä hetkellä.
Vanhempi tyttäristäni laitteli tänään viestiä, että ovat löytäneet täältä Tampereelta asunnon, jota tulevat tällä viikolla kaysomaan. Olisihan se vallan ihanaa saada tytär taasen lähemmäksi asumaan.
Onhan tuo Porikin ihan ajomatkan päässä, mutta samassa kaupungissa asuminen olisi jo melkeinpä ylellistä herkkua.
Nuorimmainen taas on juuri kouluttautumassa uuteen työpaikkaansa.
Huh, mitä onnen tunteita tämä elämä voikaan tarjota.
Kaikilla lapsillani on asiat paremmin kuin hyvin.

Meillä vietettiin Murun pojan syntymäpäiviä viime viikonloppuna.
Kakuksi viikonlopun aktiivisen touhuilunkin takia päätin valmistaa hyydykekakun, ne kun on niin kätevän helppoja valmistaa ja makukin on niin herkullinen, ettei se jätä meillä ketään kylmäksi.
Kaiken lisäksi tämä kakku on ihana myös siksi, ettei se ole kauhean makea pläjäys.
pohja:

100 g gikestivekeksejä/kaurakeksejä
50 g margariiniä
täyte:

5 liivatelehteä
4 dl kuohukermaa
200 g vaniljatuorejuustoa
200 g kuningatarrahkaa
200 g vaniljarahka
(toiseen hyydykekakkuun lisäsin desim mustikoita ja vadelmia sekaan.)
1/2 dl sokeritonta marjamehua

Murskaa keksit pieniksi. Minä laitoin keksit pussiin ja murskasin ne kaulinta apuna käyttäen.
Sekoita keksimurut sekä huoneen lämpöinen margariinin keskenään. 
Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja taputtele voi/keksiseos kakkuavuoan pohjalle.

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa kermavaahto ja lisää siihen tuorejuusto sekä rahkat.
Keitä mehu kiehuvaksi ja lisää siihen puristetut liivatteet.
Sekoita kaikki hyvin sekaisin ja kaada pohjakeksin murujen päälle. Tasoita halutessasi tai jätä pinta hieman eloisaksi lusikan avulla.
Laita jääkaappiin hyytymään mielellään noin vuorokauden ajaksi.

Minä tein tämän kakkuni illalla ja aamulla sitten pääsimme nauttimaan herkusta.
Kakun irroittamiseksi vuoasta
vedin reunat voileipäveitsellä irti vuoasta ja asetin kakun tarjolle.