Arkisto

Nopea tomaattikeitto

Eilen oli taasen sellainen päivä, että kellossa ei meinannut tunnit riittää kaikkeen mitä oli suunnitelmissani. 
Sellaisina päivinä on ihanaa kokata tämä herkullinen noin vartissa valmistuva tomaatti keitto.
Mikä parasta tämän ruoan  makua voi mukavasti vaihdella tuorejuuston makuja vaihtamalla.
Ja jos tuorejuusto alkaa kyllästyttää voi sen vaihtaa valkohome-, home- tai vaikka vuohenjuustoon.

Tässä kohtaa herää jo kysymys?
Kannattaako edes harkita ostavansa kaupan valmiita tomaattikeittoja vai valmistaako tämän vartin herkullisen tomaattikeiton itse tietäen mitä aineksia keitto sisältää.

1 sipuli
1 valkosipulinkynsi

1 tlk tomaattimurskaa
5 dl vettä
1 tl ruususulaa
1 rkl sokeria
1 tl timjamia
100 g valkosipulituorejuustoa
Silppua sipulit ja kuullota niitä öljyssä pannulla mukavan makeiksi ja ihanan pehmeiksi noin 5 minuuttia.
Kaada joukkoon tomaattimurska, vesi sekä mausteet.
Anna hetki kiehahtaa ja lisää joukkoon vielä tuorejuusto.
Anna keiton kiehua sen aikaa, että tuorejuusto kerkiää sulaa keiton joukkoon.
Hei taas, ette kuule arvaakaan kuinka rankkaa tämä pienen kissan elämä oikein onkaan.
Joudun pitämään huolta koko meidän huushollista ja kaikesta mitä täällä tuvassa oikein tapahtuu.
Jos esim: Muru kuorii perunoita päivän ruokiin, niin käyn salaa ottamassa pussista perunan ja karkaan sen kanssa keittiönpöydän alle.
Arvatkaa vaan onko tuo minun emäntä innoissaan, kun multaa on kaikkialla.
Minusta kun tämä on niin piristävää ja mukavaa puuhaa.
Eihän elämä saa alkaa olla liian yksitoikkosta ja ankeaa 😸
Tärkeää on pitää emäntä ja Muru aktiivisina.

 Tänäänkin voit valita, 
mihin haluat käyttää
mielikuvituksesi voimaa.

-Cassu & Tupu-

 

Arkisto

Lehtikaalikeitto

 

Täällä on ollut niin touhukasta ja mukavaa, etten ole kerennyt teille kirjoitella.
Eilenkin ystäväni soitti aivan yks kaksi yllättäen ja kyseli seurakseen syömään ja nauttimaan iltaa lähi ruokaravintolaan.
Ja sieltähän me itsemme löysimme rupattelemasta ja nauttimasta toistemme seurasta sekä hyvästä ruoasta.
Kyllä ystävät ja hyvä ruoka saa sateisestakin päivästä aurinkoisen.
Tällä hetkellä pienet sateet eivät kyllä pääse päiviäni pilaamaan.
Elämäni tuntuu näet olevan niin mukavasti uomissaan.
Kaikesta löytyy positiivista ja ihanaa eikä mikään asia laahaa mukana painolastina.

Tänään meillä oli ruokalistalla pinaattikeitto ruokana
(yhden hoidokkimme toive-ruoka),
mutta pakasteeseen kurkistaessa totesin, että lehtikaalia on sen verran n. 4 rkl juoksevaa margariiniä

1 dl vehnäjauhoja
1 l täysmaitoa (mielellään luomua)
n. 4 dl silputtua lehtikaalia
4 rkl maustamatonta sulatejuustoa
1/2 tl vaplkopippuria
1 tl luomu sokeria
1 tl ruususuolaa

Sulata voi kattilassa.
 Lisää jauhot hyvin sekoittaen. Anna kiehua hetken.
 Kaada joukkoon maito 2 dl kerrallaan. Kuumenna kiehuvaksi keitto maidon lisäyksien välissä kiehuvaksi.
 Lisää sitten pinaatti sekä sulatejuusto palat.
Anna kiehua hiljalleen muutaman minuutin ajan välillä sekoittaen. Mausta pinaattikeitto.
Älä keitä suolan lisäämisen jälkeen.
Lisää lautaselle pinaattikeiton pinnalle halkaistut, keitetyt munat. 

Tarjoa pinaattikeitto ruisleivän kanssa.tuhdisti tarjolla, että ruoka vaihtuu pinaatista lehtikaaliin.
Lapset eivät maussa mitää eroa huomanneet pinaatti- ja lehtikaalin välillä.
Olen repinyt lehtikaalin lehtiä sekä ohuenpia ruoteja kulhoon ja soseuttanut sauvasekoittimella soseeksi ja pakastanut pussiin niinkuin pinaattikin on kaupan pakaste altaissa.
Tästä siis valmistin tämän kertaisen lehtikaalikeittoni.


n
 4 rkl juoksevaa margariiniä
1 dl vehnäjauhoja
1 l täysmaitoa (mielellään luomua)
n. 4 dl silputtua lehtikaalia
4 rkl maustamatonta sulatejuustoa
1/2 tl valkopippuria
1 tl luomu sokeria
1 tl ruususuolaa

Sulata voi kattilassa.
 Lisää jauhot hyvin sekoittaen. Anna kiehua hetken.
 Kaada joukkoon maito 2 dl kerrallaan. Kuumenna kiehuvaksi keitto maidon lisäyksien välissä kiehuvaksi.
 Lisää sitten pinaatti sekä sulatejuusto palat.
Anna kiehua hiljalleen muutaman minuutin ajan välillä sekoittaen. Mausta pinaattikeitto.
Älä keitä suolan lisäämisen jälkeen.
Lisää lautaselle pinaattikeiton pinnalle halkaistut, keitetyt munat. 

Tarjoa pinaattikeitto ruisleivän kanssa.

Hei taas, ajattelinkin jo, että eikö tuo äitee meinaa enään kirjoittaa ollenkaan tänne blogiin.
Minulla näet olisi teille vaikka ja kuinka paljon kerrottavia asioita.
Olen kotiutunut hyvin tänne Tupun tupaan ja lapset ovat valloittaneet minun sydämmeni täysin ja tuntuu minusta, että nuo lapsetkin tykkäävät minusta.
Me leikimme paljon yhdessä ja lapset silittelevät ja hellivät minua tuontuostakin.
Tässäkin kuvassa lapset leikkivät roolivaatteilla ja minä olin leikissä tietysti mukana istumalla laatikossa.
(Eikös olekin hyvä roolivaate. Mistä keksinkin olla laatikko-kissa 😺)

Kun aikomuksesi lähtee sydämestäsi.
oikeita asioita alkaa tapahtua.

-Tupu & Casper-

Arkisto

Kuohkean pehmeä porkkanakeitto

Kyllä mun on sanottava teille taasen kerran,
että elämä on niin ihanaa ❤

Tämä viikko on tuonut niin paljon kaikkea uutta ja mukavaa elämääni.
Työ-asioissa, meillä aloitti tällä viikolla aivan ihana pieni hymy-poika hoidon.
Meidän hoidokki ryhmä on niin mahtava. Kaikki ovat niin ihania omia persooniaan ja synkkaavat niin hyvin yhteen, että heitä on niin mukavaa hoitaa.
Sitten, ostin maanantaina uuden puhelimen itselleni ja olen sen kanssa häärinyt kaikki vapaa-aikani, jota on ollut tällä viikolla todella niukasti. (On ollut niin vasu-keskusteluita, kuin kokouksia yms.)
No, mutta kuitenkin aijoin teille alkaa tehdä eilen uutta blogi-tekstiä…
Mutta sepä ei onnistunutkaan aivan tuosta vaan.
Kuvia ei vain tullut tiedostoihin, ei sitten millään.
No, nyt on tämäkin asia hoidossa ja sain vihdoista viimmein kuvat esille ja pääsen kirjoittelemaan näitä juttujani teille.
Näissä uusissa vempaimissa on aina omat jipponsa ja jujunsa, joiden kanssa saa aina hieman taistella, ennen kun pääsen sinuiksi asioiden kanssa.
Ilmoitinkin Murulle sekä pojalleni, että minusta saisi joku hyvän ATK-tukihenkilön.
Eihän tässä mennyt kuin kaksi päivää ennen kun sain kuvat näkyviin 💪😂

No, nyt voin hyvällä omallatunnolla lähteä illalla ystäväni ja Oton kanssa kävelylle, kun on nämä kuva-jutut selvitetty.

1 kg porkkanoita
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
5-6 dl vettä
1/2 tl ruususuolaa
2 dl ruokakermaa
1 rkl raastettua inkivääriä
1 rkl rakuunaa
 appelsiinituoremehua
Keitä suolalla maustettu vesi kiehuvaksi ja lisää joukkoo kuoritut porkkanan ja sipulien palat.
Raasta joukkoon inkivääri sekä rakuuna:
Anna porkkanan palojen kiehua kypsiksi ja soseuta keitto sitten sauvasekoittimella soseeksi.
Lisää joukkoon appelsiini mehua sen verran, että keitosta tulee sopivan paksuista.
Maista ja mausta tarvittaessa keittoa vielä lisää.

Laita keiton pinnalle tarjoiltaessa raejuustoa.
Keiton kaveriksi sopii hyvin sämpylät tai patonki.
Me leivoimme lasten kanssa omatekoisia sämpylöitä 
ja olihan tämä taasen niin herkullista, että.

Muista aina antaa
enemmän rakkautta läheisillesi, 
kun huomiota kiireisille asioille.

-Tupu-