Onnellista oloa ja iloa elämääsi.
Täällä sitä taasen ollaan…
Eilisen postauksesta, jossa kerroin minun ja Murun viettävän rauhallista kotipäivää tulikin
ostospäivä.
Lähdimme Nuorimmaisen sekä Murun kanssa Ikeaan ostoksille.
Minulla oli loman to do-listallani yhtenä toiveena päästä Ikeaan ostamaan avohyllykkö hoitolasten tavaroille
ja nyt toive toteutui aivan yks kaksi yllättäin.
Veimme siis Otto-haukun Murun äidille hoitoon Sinuhe-kissan kaveriksi ja lähdimme matkaan.
Nyt on avohylly kotona ja sain kaikki hoidokeiden lelut, kirjat sekä pelit yhteen paikkaa.
Eikä enään tarvitse juosta alakerran ja yläkerran väliä hakemassa roolivaatteita tai värityskirjoja.
Ai että kuinka ihanaa, kun on tuo takapiha käytössä ja siellä erityisesti tuo hyötypuutarha.
Sieltä nytkin hain pinaatintaimia munakkaaseeni.
Salaatteihin ym. saa mukavaa vistiä, kun on oman maan rucolaa, ruohosipulia sekä oreganoa ja sitruunamelissaa.
Ruusupapuja saa syksymmällä keitellä sekämangoldiaakin pitäisi vielä saada pakastettua jos hyvin käy.
Mutta nyt valmistamaan tätä herkullista pinaattimunakasta.
n. 2-3 dl tuoretta pinaattia
Kuullota silputtua sipulia pannulla ja lisää joukkoon jonkin ajan kuluttua pinaatti.
Riko munat kulhoon ja lisää joukkoon mausteet.
Vatkaa munaseos haarukalla sekaisin niin, että munien keltuainen menee rikki.
Kaada seos pinaatti-sipuliseoksen päälle.
Pidä pannun lämpö vieläkin keskilämmöllä.
Anna munakkaan hautua pikkuhiljaa pannulla kypsäksi.
Näin ei kuitenkaan munakkaan pohja pala.
Lisää hieman hyytyneen munakkaan päälle juustoraastetta.
Tässä kohtaa voit ottaa lieden jo pois päältä ja laittaa kannen paistinpannun päälle.
Kaikesta mitä meille tapahtuu,
voimme tehdä joko onnemme tai onnettomuutemme.
-Tupu-