Täällä sitä taasen ollaan.
Viikkoni alkoi hammaslääkäri reissulla ja isäinpäivän jälkeinen maanantai sai tuskanhien nousevan pintaan.
Jääkaappi oln aivan täpösen täynnä, vaikka tämä kyseinen voileipäkakku on syöty jo sieltä pois kuleksimasta.
Siinä siivoillessani aamusella jääkaappia löysin niin paljon lauantain sekä sunnuntain ruokia, että viikonloppuna valmistamani ruokalista sai lähteä ja tein tilalle uuden version.
Harmikseni siitäkään ei maanantai nyt sitten pitänytkään paikkaansa vaan söimme lasten kanssa broileripastaa ruoaksi.
Katsotaan nyt viitsinkö ottaa huomisellekaan hernekeittoa sulamaan pakastimesta, kun tuota jauhelihakastiakin löytyy valmiina jääkaapista.
Isäinpäivän hitti meillä oli kinkkuvoileipäkakku.
Siitä onkin aikaa, kun Tupun tuvassa on voileipäkakkua valmistettu.
Mumsku on näet meillä valmistanut kaikki voileipäkakut joita meillä juhlissa on ollut.
Mumskun herkku voikkarit ovatoikein omaan leipään leivottu.
Minun tämän kertainen voileipä kakku oli tehty kaupan vaaleaan paahtoleipään.
12 paahtoleivän palaa
300 g palvikinkkurouhetta
200 g valkosipulituorejuustoa
200 g ranskankermaa
ripsaus ruususuolaa
1 dl silputtua ruohosipulia
1 tl rouhittua mustapippuria
300 g palvikinkkurouhetta
200 g valkosipulituorejuustoa
200 g ranskankermaa
ripsaus ruususuolaa
1 dl silputtua ruohosipulia
1 tl rouhittua mustapippuria
Kostutukseen:
3 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 kasvisliemikuutio
Sekoita kaikki ainekset hyvin sekaisin ja anna makustua hetki jääkaapissa.
Leikkaa paahtoleivistä reunat pois.
Kiehauta vesi niin, että liemikuutio sulaa joukkoon.
Kostuta pohja ja levitä reilusti täytettä päälle. Nosta seuraava osa päälle, kostuta ja täytä. Täytä viimeinen väli samalla tavalla.
Laita kakku vetäytymään, sekä makustumaan yön yli jääkaapiin.
Kiehauta vesi niin, että liemikuutio sulaa joukkoon.
Kostuta pohja ja levitä reilusti täytettä päälle. Nosta seuraava osa päälle, kostuta ja täytä. Täytä viimeinen väli samalla tavalla.
Laita kakku vetäytymään, sekä makustumaan yön yli jääkaapiin.
Jos näet toisessa jotain kaunista,
sano se ääneen.
sano se ääneen.
-Tupu-