Kasvisruokaa · ruoka · Yhteistyö

Via kasvimaa tuotteet ja viikonruokalista

Olemme herkutelleet viimme viikolla uusilla ihanilla kasviksruoilla.
Via kasvimaa tuotteita on keittoina ja uunikasviksina.
Tuotteissa on mukavat ohjeet joita voi tarvittaessa hyödyntää ja mikä parata uunikasvikset voi laittaa uuniin omassa muovisessa rasiassaan, koska ne kestävät 200 astetta.
Näppärää sanon minä ja mikä parasta vuoissa on valmiina yrtti oksia sun muita valkosipulista aniksiin.
Itse voi toki maustaa vielä lempimausteillaan, jos vain siltä tuntuu.

Nyt on herkuteltu kasvisruoilla oikein kunnolla ja suunniteltu ensi viikon sapuskoita.
Tälle viikolle valmistellaan soijakastiketta, jotta tuo nuorin pojan vesselikin pääsee kokeilemaan josko soija sopisi pojan ruokavalioon.

Entä jos tekisi niitä asioita, 
joita rakastaa.
Suuntaisi mihin sydän kutsuu.
Vaikka vasta virtaan.

-Tupu-
Hyvää oloa · Kirjat · Yhteistyö

Uuden ajan kalenteri ja Valon voiman vuosi kalenteri

Olen saanut kaksi kappaletta arvostelukappaleita ensi vuoden kalentereista Viisas elämä-kustantajalta.
Olen niin innoissani näistä kalentereista…
Koko eilinen päivä meni kalentereita selaillen ja kaikkia ihania voimalauseita ja harjoituksia testaillen.
Ai, että tää on niin voimauttavaa.
Nämä kirjat saavat niin mielen kohoamaan ja ajatukset löytämään uusia uomia.

Maria Nordinin laatima uuden ajan kalenteri saa sinut mukaansa tekemään uudenlaisen vuoden 2023.
Joka viikkoisten voimalauseiden ja niihin liittyvien tehtävien avulla löydät omat voimavarasi ja opit kuuntelemaan omaa sisäistä ääntäsi.

Kierresidottu kalenteri sopii mainiosti päivittäiseen käyttöön, se on helppo täyttää ja kulkee kätevästi mukana arjessa.

Sanni Nevalaisen Valon ja voiman vuosi taas
sisältää jokaiselle kuukaudelle oman teemansa sekä harjoituksen, jonka avulla ohjaat ajankäyttöäsi ja elämääsi toivomaasi suuntaan. Jokaista kuukautta kuvittaa teemaan sopiva voimauttava maalaus ja siihen liittyvä meditaatioteksti, jotka tukevat hyvinvointiasi läpi koko kuukauden.
Kalenterista löytyy myös kaksi ihanaa seremoniaa: Kiitoksen ja irtipäästämisen seremonia sekä kiitoksen ja vastaanottamisen seremonia.

Nämä ihanat kalenterit ovat myynnissä Viisas elämä-verkkokaupassa.

Annan elämän yllättää minut
Odotan yllätyksiämielenkiinnolla.
-Tupu-
Arkisto

HK:n kaslerlankkua olkaatte hyvät

 
Viikonloppuna Murun poika kävi tuttuun tapaan sunnuntailounaalla ja 
tarjosimme häkellyttävän herkullista kaslerlankkua.
Maut olivat kyllä niin herkullisia, ettei muusta väliä.

Paistoin lihaa pannulla pinnan ja sitten vain liha köllöttämään kasvispedin päälle ja uuniin.
Tiedän tiedän lihan ohjeessa sanotaa ajat ja grillissä olisi varmasti tullut myös ihan briimaa, mutta meillä on nyt tuo grillaaminen pannassa. Kun Muru oli kipeänä ja rakas kissamme Cassu(joka muuten täyttää tänään vuoden) Livahtaa heti takaoven auettua livohkaan.
Toki voisin hänet laittaa takapihalle valjaisiin, mutta sekin on niin hankalaa, että tällä kertaa lihat pääsivät uunin lämpimään huomaan.

Laitoin lihan siis uuniin kasvispedin päälle.
Uuniin pääsi myös valkosipuliperunat, joiden sekaan laitoin chilistä tuorejuustoa.
Ruskeankastikkeen siivittämänä tämä ruoka pääsi parempiin suihin.
Paketissa on hyvät ohjeet, mutta meillä pidettiin lihaa uunissa hieman kauemmin, kun ohjeessa. Murukun haluaa lihansa mielummin aivan ylikypsänä, niin mitä sitä mami ei tekisi rakkaansa eteen.

Asenne on pieni asia, 
jolla on suusri merkitys.

-Tupu-

Arkisto

Ylävitonen itselle

Sain luettavakseni ilmaiskappaleen Viisas elämä-kustantamon kirjasta 
Ylävitonen itselle sinä pystyt, sinä osaat!
Kirjoittajana on Mel Robbins, suosittu motivaatiovalmentaja, hän kuuluu maailman kuuluisimpiin naispuhujiin ja hänen kirjojaan on käännetty 33 kielelle.

Ihmisillä on eämässään niin kiire huolehtia ja murehtia muiden asioista, että omasta hyvinvoinnista huolehtiminen jää väliin.
Olemme itsellemme kriittisiä ja unohdamme itsemme.
Kirja opettaa sinua pitämään huolta itsestäsi, kannustamaan itseäsi.
Kirjan loppu osassa on ihana ylävitospäiväkirja ja erilaisia ohjeita sen pitämiseen.

Olet elämäsi tärkein ihminen:
Heitä ylävitonen itsellesi.

Kirja kertoo myös tarinan kuinka nähdä maailma toisin.
Kuinka katsoa maailmaa eri silmin.
Näin alat näkemään sydämmen muotoisia juttuja joka päivä. 
Kun kerromme aivoillemme mitä haluamme nähdä . Se myös osoittaa, että voimme katsoa ympäröivää maailmaa eri tavoin.
On siis olemassa erilainen tapa nähdä itsensä ja paikkansa maailmassa

Hei, mä oon niin naatti.
Kävin tänään kävelemässä Mamin, Murun ja Otto-pojan kanssa aamulenkin. 
Tämä oli elämäni ensimmäinen pitempi lenkki.
Ennen olen käynyt talomme päässä ja halunnut nopeasti kotiin, mutta nyt kipitin kiltisti Oton perässä kokolenkin.
On kyllä niin hieno fiilis, 
MÄ PYSTYIN TÄHÄN.
Pauli Hanhiniemikin tuli meitä vastaan ja Mami ja Muru jutteli siinä minusta ja Otto-pojasta Paulin kanssa.
On tämä maailma vain pieni, mutta täällä Tampereen Pispalan katveessahan voi sattua ja tapahtua vaikka ja mitä ihmeellistä 😺

-Cassu-kissa-

Sinä olet arvokas
sinä olet tärkeä
sinä olet rakas
ainutlaatuinen 
ihminen 
sinä

-Tupu-

Arkisto

Opaskortit taianomaisiin hetkiin

Taianomaista päivää teille kaikille.
Täällä aamu on alkanut tuttuun tapaan aamupuuron valmistuksella ja uunissa on ollut jo pannari sekä lihaperunasoselaatikkoakin.
Eikä tässä vielä kaikki liedellä porisi myös kasvissosekeittoa (siihen Muru kuori eilen kasvisket sillä välin, kun minä tein iltapalalle salaattia.)

Sain viimme viikolla postissa Viisas elämän opaskortit & opaskirjan.
Opaskortteja on 33 kappaletta ja teemoja on peräti 9 erilaista.
Korttejen laatijoina on ollut 26 inspiroivaa ohjaajaa.
Värikkäät ja kauniit kortit antavat ihania ohjeita vaikka joka päivään. Opaskirjan laajan esityksen ja harjoituksen perusteella saat syvän merkityksen kortin tulkinnalle.
Me jäimme niin nalkkiin ystävättäreni kanssa. 
Teimme monta ääni ja treeni harjoitusta.

Virittäydy taikataajuudelle 💖

Älä koskaan lakkaa uskomatta ihmeisiin.

-Tupu-

 

Arkisto

Uusi suhde, rakkaus kypsässä iässä

 Aivan ihana viikonloppu takana.

Vieraita taikka siis tuttuja on nyt viikonloppuna ollut oikein monin kappalein. 
Lauantaina kävi Murun poika ja minun vanhempi tytär poikaystävänsä kanssa. Heidän lähdettyä haimme Mumskun meille yökyläilemään.
Sunnuntaina jatkoimme samaan malliin eli aamusesta tuli poika tyttöystävänsä kanssa ja aloitimme Vappumme tukevalla brunssilla.
Pizzaleipiä sekä karjalanpiirakoita, munavoita ym, herkkua oli tarjolla.
Syömään saatiin sitten jo nuorimmainen sekä vanhempi tytärkin poikaystävänsä kanssa.
Olihan siinä tohinaa ja touhua viikonlopulle.
Äsken kävin viemässä tyttäret nuorimmaisen tytön kotiin ja Mumskun mummolaan.
Pikkaisen tässä on nyt hölmistynyt olo, kun yh’äkkiä huusholli on hiljainen, mitä nyt teevee on päällä, mutta minä ja Muru kumpainenkin istutaan olohuoneessa ja touhutaan omia juttujamme.

Minä olen niin tykästynyt Viisas elämää kustantamon kirjoista, joita nyt tulenkin teille esittelemään.
Sain viimme viikon torstaina ensimmäisen kirjan luettavakseni ja se on nimeltään 
Kirja vei minut niin mennessään, että olin lukenut yli kaksi sataa sivuisen kirjan jo perjantaina puoleen päivään mennessä.
Kirja vei minut kirjaimellisesti mennessään, ehkä siihen vaikutti oma tilanteeni joten pystyin hyvin samaistumaan kirjan asioihin.
No, kirjassa kyllä sanotaan heti, että vaikka kirja painottuu keski-iässä aoitettuihin parisuhteisiin se käsittelee parisuhteita ylipäätään.
Kirja laittoi tosiaan miettimään vanhojakin suhteita ja niitä asioita mitkä niissä meni vikaan. 
Missä on parannettavaa ja mitä voisi tehdä toisin.
Kirjan tehtävä osiot ovat mielenkiintoisia ja laittaa todella miettimään.
Esim. että kyetäksemme olemaan yhdessä toisen kanssa, on opittava olemaan minä.
Samoin aikuisessa suhteissa on paljon asioita, joissa täytyy myös ajatella muita.
Kuinka lapset ottavat vanhemman uuden suhteen samoin ystävät, tutut ja omat vanhemmat.
Minkälaisen yhteyden itse saa kumppanin lapsiin, vanhempiin ja hänen sukulaisiinsa ja ystäviinsä.
Mistä sitten tiedät, että toinen on sinulle sopiva?
Entä oletko sinut itsesi kanssa.
Entä voitko katsella rakkaudella sekä omia että toisen ryppyjä, kertyneitä kiloja sekä muita eletyn elämän jälkiä?
Rakkaus on riski,
joka kannattaa ottaa.

Hyvässä parisuhteessa on kaksi itsenäistä,
erillistä ihmistä, joita yhdistää halu 
jakaa elämänsä toisen kanssa, 
koska he rakastavat toisiaan.

-Tupu-